Se riita ei päättynytkään kuten edelliset riidat, vaan käräjiin mentiin. Joutsia oli päättänyt kerran panna korkean oikeuden selittämään itselleen tuon kirotun paperin sisällyksen. Hän oli ihan varma voitostaan. Mutta kauppias raahasi sekä papit että nimismiehet todistajikseen ja voitti tietysti.
Isäntä valitti laamannioikeuteen ja voitti. Kontrahdissa oli yksi pykälä, seitsemäs, jonka saattoi selittää eri tavalla. Hovioikeudessa, johon kauppias taaskin puolestaan vetosi, se selitettiin hänen edukseen. Silloin oli riita kestänyt kolmatta vuotta, kauppias oli lopultakin voittanut ja Joutsialta oli mennyt paljon rahaa.
Humalapäissään Eerikki Aaprahaminpoika tuli kotiin käräjistä.
— Minä tapan sen punaisen pirun! kiljui hän. Ja hän tavoitteli käsiinsä mitä eteen sattui ja viskeli esineitä pitkin permantoa.
Sen jälkeen rupesi emäntä pelkäämään, että hän todella hautoi mielessään jotakin hirmutyötä kauppiasta vastaan. Hän rupesi vakoilemaan, ettei isäntä yksinään pääsisi Tulettänen puolelle. Ei hänen tällä hetkellä tehnytkään sinne mieli. Hän päinvastoin vannoi, ettei ikinä enää pistä jalkaansa koko siihen piiriin.
— Sinä et saa mennä Tulettäneen, sanoi hän pojalleenkin. — Muista se!
Alussa oli Akseli tottelevinaan eikä käynyt Tulettänessä kuin salaa. Mutta pastori ja nimismieshän olivat olleet todistajina sekä sitä kontrahtia tehtäessä että käräjissä ja samalla perustuksellahan hänen olisi täytynyt kieltäytyä seurustelemasta heidän kanssaan. He olivat hänen parhaita ystäviään. Johan nyt! Vihdoin sanoi Akseli suoraan isälleen, että koska isä juo hutikkaan ja menee tekemään hulluntöitä, niin kärsiköön yksinään seuraukset. Järinpä hän, viaton, ottaa niistä kärsiäkseen. Olisipa hänellä syytä olla aika lailla suutuksissaan isään, kun perintö tällä lailla isän huolimattomuuden vuoksi menee. Olisipa hän, Akseli, ollut kotona, niin sitä kontrahtia ei koskaan olisi tehty.
— Häpeätkö, lurikka! kiivastui isä. — Missäs sinä olit sinäkin yönä, jolloin se paperi tehtiin? Muistatkos? Kaupungissa olit silloinkin omilla asioillasi, ajoit kuin hullu hevosellasi ja joit kaikki rahat, millä äidillesi piti tuotaman kahvia. Ja sinä tulet neuvomaan minua. Koskas sinä olet nähnyt minut rypevän maantienojassa, niinkuin sinä teet?
— Kuka sen tietää, mitä te minun ikäisenäni teitte! Olenko taas minäkään koskaan tehnyt sellaisia kontrahteja?
Akseli, pulska poika, tukka kiiltävän musta kuin teeren selkähöyhenet, silmät loistavan ruskeat, istuu sängyllään porstuanperäkamarissa piippua polttaen ja silloin tällöin läpäytellen saappaitaan yhteen. Hänen saappaansa ovat ihkasen uudet. Ne haisevat nahalta, tervalta ja rasvalta.