Helena ei näyttänyt kuuntelevankaan heidän puheitaan. Iita ja Marjaana olivat totisina töissään, mutta Annakaisa puhkesi kiivaasti puhumaan:
— Mitäs sinä, Iita, tiedät? Sano pois nyt!
— Tiedän mitä tiedän, selitti Iita vain eikä sanonut.
Se oli sellaista, ettei hän tahtonut puhua Annakaisan kuullen. Se olisi pian kaikki voinut olla kylällä, mitä Annakaisan kuullen olisi kertonut. Annakaisa oli niin elävä ja vilkas. Vasta kun he jäivät kahden kesken Marjaanan kanssa, rupesi Iita puhumaan.
— Kun Annastiina sanoi, että se kontrahti Hallpumin kanssa on vääryydellä tehty. Olivat juottaneet äijän humalaan ja panivat paperiin mitä tahtoivat. Hallpumi kuuluu saavan ottaa metsääkin niin paljon kuin ikinä tahtoo. Siksi se sitä talon kranttia niin laajentaa.
Marjaana tuijotti sisareensa suurin silmin.
— Olisikohan tuo nyt totta?
— On se. Annastiina sanoi. Ja sitten vanha isäntä vielä taitaa olla velkaakin Hallpumille… Sinne pitäisi tulla kotivävy, joka osaa pitää puoliaan, mutta meidän Juha…
He vaikenivat molemmat ja pysyivät hyvän aikaa mietteissään. Tämä Joutsian isännän ja kauppias Hallbomin välinen asia ei ollut mikään leikin asia.
— Marjaana, virkahti Helena ovelta, suu täynnä piparkakkua, — mitä sinä huomenna puet päällesi? Sen vanhan mustanko vai…?