— Katsos, mitä kaikkia se on rakentanut! virkkoi vanha Joutsia, kun päästiin metsästä ja rakennukset tulivat näkyviin. — Katsos nyt tuollaisia krantteja! Eikös nyt vallan sisua vihlo, kun näkee tuollaisia hirsiä! Ja tuon hollituvankin pitää omassa hallussaan, vaikkei holliakaan enää ole ja vaikka minä olen sen rakentanut…
— Mutta tottahan välikirjassa sanotaan, virkkoi Juha, — mitä vuokralainen saa tehdä, mitä ei.
— Veikkonen! huudahti vanha isäntä, kävi kiinni Juhan hihaan ja kuiskasi hänen korvaansa: — sitä ei kukaan meikäläinen ymmärrä, mitä siinä välikirjassa sanotaan. Ovat panneet mitä ovat lystänneet. Minä olen vanha mies, mutta sinä olet nuori: ota sinä siitä välikirjasta selvä ja näytä heille! Sen tähdenhän minä sinut tänne Joutsiaan olen ottanut.
Juhaan teki pahaa, kun isäntä taaskin sanoi ottaneensa hänet Joutsiaan selvittämään sekaisia asioitaan. No niin, miksipä hän muuten olisikaan ottanut häntä? Mutta kuitenkin se tuntui pahalta.
Juha oli huomannut Joutsian rakennuksissakin olevan paljon työtä. Ei ollut jyväaittaa ensinkään. Jyvät pidettiin samassa aitassa kuin lihat, kalat ja muut sellaiset. Riihi oli huonossa katossa, permanto harva. Sauna kaipasi uusimista. Ja entä navetta, kivinavetta! Mutta se oli sekin niitä kaukaisia, suuria töitä, joita ei vielä uskaltanut ajatellakaan.
Kun he vanhan Joutsian kanssa astuivat Tulettänen ohitse — oikeastaan he kyllä olisivat voineet kiertää koko Hallpumin aitauksen, mutta vanhalla Joutsialla näytti olevan halu käydä juuri siitä sivuitse — oli krouvin ikkunassa miehiä. Simolan isäntä siellä viittoili ja Reipin poika hoiperteli ovesta, huutaen täyttä kurkkua:
— Lukekaa, mitä on Tulettänen seinässä! "Tule tänne! tule tänne!"
Vanha Joutsia seisahtui ja hänen rupesi kovasti tekemään mieli miesten seuraan. Juha hymyili ystävällisesti, mutta mielessään hän kauhistui, kun ajatteli, että isäntämies ja suuren talon poika tällaisena poutapäivänä istuvat Tulettänessä.
— En minä astu Hallpumin kynnyksen yli, sanoi vanha isäntä suurella äänellä. — En ole käynyt täällä sitten kevätkäräjien. Hallpumi on pettänyt minua yöt, päivät.
— Mutta se ei ole nyt kotonakaan, selitti Rieppi. — Se on kaupungissa.