— Tule pois vain, huusi portailta Simola, — — äläkä siinä kursaile.
Pitäähän sen vävypojankin saada maistiaiset, kun taloon tulee!
Vanha Joutsia läheni lähenemistään, pysähtyi vielä kerran ja päätti kääntyä takaisin, mutta rupesi hyvillään nauramaan, kun Rieppi kävi hänen käsivarteensa ja veti häntä ylöspäin.
Krouvihuone oli sinisenään tupakan savua. Yhdellä seinällä seisoa törrötti suuri, keltainen piironki. Siinä sillä varmaan oli paljon rahoja, sillä ketulla! Toisella seinällä oli mahdottoman pitkä herrasväkien huutokaupasta ostettu, niin ikään keltainen sänky, yläpuolella kruunauspukuisia keisarinkuvia ja kaikenkaltaisia sotaherrankuvia. Sängyssä oli nähtävästi nukuttu, koska likaisessa tyynyssä vielä oli pään jättämä kuoppa. Pöydällä oli pari pulloa, toinen tyhjä, toinen puolillaan, ryyppylaseja ja sokeripalasia lautasella. Kärpäset surisivat vimmatusti, ikään kuin tupakansavu olisi niitä vaivannut.
Tässä on lasejakin valmiina, sanoi Simola, — kun iltayöstä jäivät pastorilta ja Nylanderilta. Kun tulivat keskellä meidän lystiämme hakemaan sairaan luo. Nylanderi läksi sitten mukaan, kun pääsi samassa hevosessa.
— Skool sitten, niinkuin se Nylanteri sanoo.
Vanha Joutsia vilkuili pahansuovasti ympärilleen.
— Kyllä niiden tässä kelpaa elää ja oleilla. Jaa, jaa… Taidanpa sittenkin lähteä pois…!
Miehet puhkesivat nauramaan ja Simola heittäytyi koko painollaan nojaamaan hänen olkapäilleen.
— Etkö sinä ensinkään osaa antaa anteeksi! Onhan tästä Tulettänestä sentään monet hauskatkin.
Juha nousi lähteäkseen. Mutta ei häntäkään päästetty. Hän koetti puhua heinäpoudasta ja työväestä — miehet vain nauroivat ja kaasivat hänelle lisää viinaa.