— Sano se oikein niinkuin Jumalan edessä, että minä saisin rauhan.
— Sanon, sanon: ei päästetä!
Juha hymyili hyväntahtoista hymyään ja sulki syliinsä nuoren vaimonsa.
Hän oli tottumaton hyväilyihin ja syleileminen kävi kömpelösti, mutta
Annastiinalle se teki niin hyvää, että hänen kyyneleensä vaihtuivat
ilon itkuksi.
He pelästyivät molemmat hellyyttään, kun kaukaa maantieltä rupesi kuulumaan rattaiden röykettä. Ei heidän olisi tarvinnut pelästyä. Sillä kahden he seisoivat vajassa eikä heitä nähnyt muut kuin Hallpumin punainen kissa, joka hioi kynsiään aidalla.
V
Siitä elämä sitten alkoi hiljalleen mennä huristaa eteenpäin.
Ei Juha enää ajatellut muuttoa Rasoon, mutta oli se hänellä kuitenkin ikään kuin jonakin kaukaisena hätävarana, että jollei tästä millään lailla suoriudu, niin muuttaa sitten.
Joutsiassa oli sentään aika paljon mukavampi olla, kun Akseli oli poissa.
Rason isäntä oli toimittanut veljelleen rahaa ja Akselille oli laskettu perintöosa kouraan. Paljon hän sai, aivan liian paljon, mutta olihan sitten edes saanut eikä voinut moittia.
Rahat saatuaan tekeytyi hän yhtäkkiä ystävälliseksi Juhalle. Se oli vain sitä varten, että hän todella oli päättänyt lähettää puhemiehen Helenan luo. Hän hankki kaupungista lahjoja ja lähettikin. Mutta saattaahan sen jo edeltäkäsin arvata, mitä Rasossa vastattiin. Isäntä nauroi koko tarjoukselle ja Iita torui. Helena ei näyttäytynyt puhemiehelle ensinkään. Silloin suuttui Akseli silmittömästi, tuli tuiskuna Rasoon, haukkui isännän ja Iitan pahanpäiväisesti ja vaati saada tavata Helenaa itseään. Hän kävi niin suurisuiseksi, että isännän piti taluttaa hänet pihalle. Siinä hän kirosi ja raivosi, mutta mikään ei auttanut!… Niin vihoissaan hän kuitenkin oli kotiväelleenkin, ettei hän ottanut ollakseen yötä Joutsiassa, vaan vietti pari vuorokautta Tulettänessä, valjasti sitten hevosensa ja läksi omaisilleen hyvästiä sanomatta maailmalle. Vanha emäntä seisoi portilla, oikoi käsiään ja rukoili, ettei hän toki tuolla tavalla eroaisi kodistaan, ties vaikka sattuisi matkalla kuolema. Mutta Akseli viritti vastaukseksi niin rivon laulun, että vanha Johanna kauhistui. Ja itkien hän seisoi portilla ja katseli poikansa jälkeen, kunnes tämä katosi näkyvistä.