Helena oli vakuuttunut siitä, että Juha palaa pappilasta tyhjin toimin. Ettäkö Jaakko Sand antaisi hänet, Helenan, morsiamensa, muille? Eikä anna!…
Hän oli näkevinään sen pienen pojan kasvot, joka oli käynyt viemässä kasimatoja Saarlan herroille, ja hän olisi ollut valmis painamaan sen sydäntään vasten ja hyväilemään sitä omanaan. Kaikki hän antoi anteeksi Jaakko Sandille. Sellaisenaan hän häntä rakasti.
Juha viipyi ja Helena kävi levottomaksi. Olihan hän varma asiastaan, mutta hän pelkäsi kuitenkin. Hän oli lopulta aivan sairaana jännityksestä, toivosta ja pelosta. Hän vartioi kangaspuillaan salavihkaa veljensä tuloa ja erotti hänet jo kaukaa. Ja silloin hänen olisi tehnyt mieli juosta häntä vastaan kysymään, kuinka oli käynyt, mutta hän keräsi voimansa ja jäi kangaspuilleen istumaan. Eikä hän liikahtanut silloinkaan, kun kuuli portin aukeavan ja lisahtavan kiinni. Juhan askeleet tulivat kuistille asti. Helena yhä vain puri huuliaan ja sydän löi niin, että tuntui päähän ja käsivarsiin asti.
— Nyt on kaikki reilassa, sanoi Juha vihdoin ovelta ja silloin Helena käänsi päätään.
Ei hän kysynyt sanoin, mutta hän kysyi silmillään. Sillä hän ei todellakaan käsittänyt, mitä Juha tarkoitti.
— Mitäs pastori sanoi? kysyi Kalle, joka kiireesti oli lähtenyt tulemaan pellolta, kun oli huomannut veljensä pihassa.
— Mitäs hän sitten… Sanoi vain, että jo onkin aika mennä miehelle, ennen kuin hiukset harmaantuvat. Ja Haimala on komea talo.
Juha ei osannut koristella asioita.
Jos joku toinen olisi tämän sanoman tuonut, niin Helena varmaan olisi kirkaissut vastaan: sinä valehtelet! Mutta nyt hän vain tuijotti veljensä tyyniin kasvoihin. Sitten alkoi veri kiehua ja velloa hänen päässään, korvissa kohisi ja soi, itku ja valitus pyrkivät purkautumaan esille. Hän kääntyi kankaaseen päin ja rupesi selvittämään käämejä, jotka olivat kopassa. Mutta ne hämääntyivät hämääntymistään hänen käsissään ja niitä oli lopulta yhtä mahdoton selvittää kuin hänen oman elämänsä vyyhtejä.
Kalle Kustaanpoika asteli äkeissään edestakaisin lattialla. Häntä harmitti pastorin puhe. Että kehtaisikin!