Marjaana oli paikalla vastaamassa:
— Älä nyt turhia höpise! Kruunuhan se on! Lähdetään pois nyt!
Ja klarinetit ja viulut pantiin soimaan ja hääsaatto, likelle neljäkymmentä hevosta, läksi liikkeelle Haimalaa kohti.
VI
Kuka oli Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hän, joka oli musta kuin paholainen ja jonka ääni oli halkaisemaisillaan pienen puukirkon?
Niin, kuka oli Jakob Sand?
Hän oli pienenä jäänyt orvoksi köyhistä vanhemmistaan ja rikas sukulaisperhe oli ottanut hänet kasvatikseen. Hänestä kasvoi kaunis ja vilkas poika, eikä hän suotta ollut lukkarin lapsi — ääni hänellä oli sellainen, että vanhat ihmiset jo aikoja siten olivat ennustaneet hänelle kuolemaa. Hän lauloi jo ennen kuin osasi puhua.
Hän herätti huomiota minne vain tuli. Hän oli hilpeä ja vallaton, vapaa käytökseltään ja sukkela suustaan. Hän oli kaikkien tätien suosikki ja monen tytön ensi lempi. Mutta setä, joka hänet oli kasvattanut, toivoi hänestä suurta. Valtiomiestä setä hänestä odotti — Suomi tarvitsi juuri sellaista, joka osaisi liikkua suuressa maailmassa, puhua puuta heinää kauniissa muodossa, mairitella naisia ja yletä ylenemistään…
Nuori Jakob tunsi itsekin mahtinsa. Hän otti aivan tietoisesti vastaan tätien huolenpidon ja nuorten naisten hymyilyt. Hän käyttäytyi voittajana tanssiaisissa ja sankarina kutsuissa. Mutta tämän ohella oli hänessä jokin herttainen elämänhalu, joka miedonsi voitonvarmuutta ja itsetietoisuutta. Yksi piirre hänen luonteestaan puuttui, joka teki, etteivät sedän loistavat suunnitelmat häntä houkutelleet. Hän ei ollut kunnianhimoinen. Hän otti mielellään vastaan, mitä hänelle valmiina annettiin, mutta hän ei ponnistellut tavoittaakseen onnea. Eikä onni useinkaan tule ilman muuta. Se pysyttelee tavallisesti varustusten takana ja ihmisen täytyy lähteä sitä valloittamaan ja voittamaan.
Mahdollisesti Jakob Sand olisi ottanut vastaan loistavan aseman ja ehkä pystynyt pitelemään siitä kiinnikin, jos hänen kasvatusisänsä olisi tuonut sen hänen käsiinsä. Mutta sattui jotakin, joka muutti koko miehen: hän rakastui. Ja sen jälkeen hänelle ei enää ollut muuta nimeä taivaassa eikä maan päällä kuin nimi Editha.