— — —
Kunpa ei tämä haluni joskus kasvaisi niin suureksi, että minä heitän kaikki voittaakseni maailman ja hurmatakseni ihmiskunnan — vain saadakseni myötätuntoisuutta…
— — —
Voi tätä kohtalon leikkiä, voi minua lastua, jota tuulet laineilla heiluttelevat, viimein heittääkseen teräviä kallionkielekkeitä vastaan! Kun olisin saanut hiljalleen särkyä tai hetkessä palaa poroksi… En tiedä mitä tahdon ja kuitenkin on minulla tuhansia haluja, tuhansia tunteita, jotka uhkaavat järkeäni.
Hyväntekijä, ihmisystävä, jolla on rinnassasi sääliä, tule luokseni ja sammuta tyynellä sanalla rintani tuli. Tai tee minulle mitä nyt pyydän — älä hämmästy: vie minut tanssiin! Pue minut keveään pukuun, levitä hiukseni hajalle, anna minulle suuri lattia ja pane minut sille tanssimaan, aivan yksin. Vartaloni on nuori, norjat ovat jäseneni, kevyt on jalka. Kun saisinkin taivuttaa notkeuttani, kun saisinkin koettaa siivekkyyttäni! Olen tähän asti tappanut halujani, mutta nyt sulku auki, irti haluni! Tahdon villahahtuvana tanssia, lumihiutaleena liidellä. Ihan yksin. Ei saa kenkään tuntea, miten väräjää vartaloni, miten sydämeni vavahtelee. Tahdon tanssia, tanssia, raivossa pyöriä!
Jumalani, jota kerran palvelin, missä sinä olet? Sinä näet, että kärsin. Voi, auta minua!
Kun saisin tuskieni lievennykseksi tanssia tai näytellä, riistää katsojat kanssani kärsimään, sensijaan että nyt yksin itken!
Miksen sitten rupea näyttelijättäreksi? Menestyksestäni olen varma.
On niin ahdasta hengittää, on kuin vuori painamassa rintaani. Tahtoisin särkeä kaikki kahleet, repiä yksin tämän paperinkin, kurjan päiväkirjani, joka on minulle tuottanut lievennystä niin monena hetkenä.
Jeesus Kristus, mitä sinä minusta ajattelet? Voi Herra, tule tänne,
anna minulle kätesi, tue minua, sillä minä näännyn ja lankean…
Ymmärrä, suuri Jumalani, minut ilman sanoja… Minä niin pelkään. Mitä?
Onhan minulla kaikki, on mieheni rakkaus…