Hän juoksi innoissaan kuin koulupoika likemmä taloa, koppasi maasta lunta ja nakkasi pallon ikkunaan.
— Mihin kuusen saa panna sulamaan?
— Hyvänen aika, kuinka se on suuri! huusi Elina ruudun takaa. — Se ei varmaankaan mahdu sisään.
Hän tuli portaille, suuri esiliina vyöllä, kädet jauhoissa ja käsivarret paljaina kyynärpäihin asti.
— Eikö se ole kaunis? ylpeili Yrjö.
— On, mutta niin suuri! puhui Elina hymyillen.
— Sanoinhan minä, ehätti Agnes väliin, — että se on liian suuri.
— Mutta kaunis! sanoi Yrjö.
— Ehkä on paras viedä se puukellariin, neuvoi Elina vihdoin.
Yrjön innostus oli aivan liikuttava. Hän oli hankkinut kuuseen helyjä ja makeisia, hän oli ollut mukana järjestelemässä huoneita. Tuon tuostakin tuli hän kyökkiin katsomaan kuinka sisarukset leipoivat tai tekivät muita jouluvalmistuksia, ja koko ajan oli hänen kasvoillaan omituinen odotuksen ja onnellisuuden ilme, niinkuin lapsella, kun sen on vaikea olla ilmaisematta joulusalaisuuksiaan.