Tuskinpa minun tarvitsee sinulle sanoa, että haluaisin sinua
tavata. Saanko, Elina, tulla Suomeen, saanko?
Tämä lehti on äitini haudalta.
Tervehtien
V.D."
Elinan kasvoilla on kirkas hymy ja kiihkeästi vie hän kirjeen huulilleen.
Agnes nukkuu kuin hyvä lapsi, hän on niin kaunis siinä tasaisesti hengittäessään, hiukset kultakehänä pään ympärillä, posket hehkuen, käsivarsi keveästi kiertyneenä niskan alle.
— Sinä tulet vielä onnelliseksi, miettii Elina häntä katsellessaan. — Noin nukkuu puhdas omatunto ja viaton mieli. Nuku, nuku, sinä enkelien sisar keskellä myrsky-yötä!
Yö on todella hirveä. Kaikki tuulet ovat irroillaan, taivaan vesisäiliöt valautuvat tulvimalla maata kohti. Jumala varjelkoon sellaisena yönä merenkulkijoita ja yksinäisiä, kodittomia, joiden täytyy olla tiellä. Sillä sellaiset yöt tuottavat paljon haaksirikkoja.
Elinan mielessäkin käyvät aallot korkeina. Hän likenee pöytää, jolla kynttilä seisoo, läähättäen ikkunasta tulevan vedon vaikutuksesta, ja alkaa lukea kirjettä, jonka vasta on kirjoittanut.
"Mikä sattuma, että juuri samana päivänä jolloin sain tietää,
ettet enää ole kihloissa, kirjeesi tuli.