Onko hänen uskollisuutensa pelkkä unelma? Voiko hän, kadottamatta kunnioitusta itseään kohtaan, olla ensi lemmelleen uskoton?
Jos niin on, tekivät vanhat intialaiset viisaasti polttaessaan lesken hänen miesvainajansa roviolla!
IV
Elina Vuorio oli kahdeksan vuotta ollut naimisissa, ensi nuoruus oli jo jäänyt hänen taakseen, mutta vuodet eivät olleet häneen vaikuttaneet: Elina rouva näytti yhä vielä sangen nuorelta.
Hänellä oli solakka vartalo, pienet kädet ja jalat, säännölliset kasvot. Matalaa otsaa kaarsi paksu ruskeahtava tukka, poskipäiden ja leuan kaarevuus oli siro, profiili voimakas, silmät siniset, milloin vaaleammat, milloin tummemmat, joskus miltei mustat. Ihonväri oli tavallisesti kalpea, mutta muuttui vilkastuessa helakaksi punaksi poskille ja huulille. Kunnas oli kerran sanonut hänen huulistaan, että ne toimittavat samaa virkaa kuin hevosella korvat: hänen huulillaan kuvastui jokainen hänen mielialansa pieninkin vivahdus. Niillä väreili nauraessa hyvä, lapsellinen ilme, niissä oli milloin katkeruutta, milloin ilkeää ivaa, ylenkatsetta, sääliä, iloa, tuskaa. Löytyy kasvoja, jotka ovat kauniit, mutta jotka pian unohtuvat. Elinan kasvot painuivat mieleen niine ilmeineen, joita ne kulloinkin olivat tulkinneet.
Tuttavat olivat vakuutetut, että Elina rouva näyttelijättärenä olisi onnistunut aika hyvin, tai että hänestä pianotaiteilijattarena olisi tullut jotakin harvinaista. Hänestä ei kuitenkaan ollut tullut kumpaakaan, hän oli jäänyt miehensä vaimoksi. Joskus muistutettiin, että Elina rouva saattaisi olla vähemmän turhamainen — aina hän esiintyy uusissa puvuissa ja valitsee itsepintaisesti valkeita ja mustia värejä, jota ei saata leimata muuksi kuin haluksi herättää huomiota. Mutta samassa selitettiin toiselta taholta, että toki jokaisella on lupa pitää oma makunsa ja että Elina rouva pukeutuu kauniisti aivan erityisistä — isänmaallisista syistä —: hänen periaatteensa mukaan pitäisi suomalaisen intelligensin yleensä pukeutua aistikkaasti. Saatetaan muistuttaa, että ulkonaiset asiat ovat turhat, mutta tunnustetaan silti, että ulkonaisuus ja sisäisyys sittenkin täydentävät toisiaan ja että niiden tulee pyrkiä sopusuhtaisuuteen. Siisti puku antaa varmuutta ja herättää kunnioitusta.
— No mutta tuo etevä rouvahan kuuluu olevan hyvä perheenemäntäkin? saattoi joku kysyä, joka ei vielä tuntenut Elina rouvaa kuin nimeltä.
— On erinomainen.
— Mutta kovin kehuvat koketiksi. Sanovat talossa myötäänsä kulkevan nuoria herroja, jotka häntä liehittelevät.
— Siinä suhteessa ei todellakaan voi Elinaa puolustaa. Hän on herrojen seurassa liian vapaa. Mutta hän selittää asian sillä tavalla, että hän naituna naisena saattaa esiintyä kuinka tahtoo. Hän on muka "palovakuutettu", hänellä ei ole mitään vaaraa.