Äkkiä vilkastuivat rouvan kasvot, hän kertoi, että tänä iltana oli suuret huvit, siellä saisi vieras nähdä koko suomalaisen yleisön koolla. Hän, rouva Vuorio, hänen miehensä ja sisarensa aikoivat myös sinne…

Vai oli hänellä sisar… Mahtoiko olla nuori ja kaunis… mahtoiko olla sisarensa näköinen?

Rouva istui pyöreälle tuolille flyygelin ääreen, selinpäin soittokoneeseen, ja hypisteli siinä elfenluista paperiveistä, jonka kärjen hän tuontuostakin pisti huultensa väliin.

Hänen jalkansa oli punakirjavalla matolla, se näkyi melkein nilkkaan saakka ja hän liikutteli sitä yhtämittaa, ikäänkuin tahtia lyöden.

Huonekaluista ei paljonkaan saattanut päättää perheen oloista. Ne olivat osaksi vanhaa kaunista tavaraa, ikkunoiden alla oli suuria kasveja.

Miehensä lähtiessä pyyhkäisi rouva kädellään hänen päällystakkinsa samettista kaulusta, johon nähtävästi oli tullut tomua.

Dargis huomasi tämän kaiken vaistomaisesti.

Hän odotti tavallista uteliaampana iltaa ja hämmästeli itse, millä varmuudella hän kertoi aikovansa viipyä Suomessa kokonaisen vuoden. Sillä eihän hän ollut päättänyt mitään varmaa. Mutta ehkä täällä saattaisi viihtyä…

Rouva Vuorion sisar oli viehättävä tyttö!

Oikein vahinko, että hänen niin pian piti matkustaa pois.