— Oikein minun kesken kiireeni piti tulla katsomaan mikä sinua vaivaa, sanoi hän. — Mikset tullut päivälliselle?
Dargis vei hänet sohvaan, istuutui hänen viereensä ja tarjosi hänelle paperossia.
— Ei sopinut, sanoi hän.
— Kiitos, virkkoi Yrjö, — poltan mieluummin sikaarin, kävin nimittäin juuri ostamassa — ja annan sinullekin. Nämä ovat todellakin hyviä sikaareja… Koetapa. Meidän oli sinua oikein ikävä. Sinä viihdytät Elinankin mieltä, hän kun viime aikoina on ollut niin hermostunut.
— Minä luulen, sanoi Dargis, — että olisi hyvä, jos hän hiukan pääsisi maalle.
— Sitähän minäkin aina hänelle sanon. Mutta hän on ottanut niin paljon oppilaita ja väittää nyt, ettei hän pääse heidän tähtensä.
— Hänellä on ehdottomasti liian paljon työtä. Olen tässä juuri ajatellut, että edes minun pitäisi lakata ottamasta jokapäiväistä tuntiani… Varmaan sekin häntä hermostuttaa, että käyn teillä syömässä…
— Älähän nyt! huudahti Yrjö. — Sehän on meille virkistys, tiedäthän sen.
He vaikenivat hetkeksi molemmat. Yrjö näytti oikein huolestuneelta.
— Se oli nyt taas se, että eilen olin poissa! jatkoi hän. — Eihän sitä voi välttää! Koetin kyllä tulla aikaiseen kotiin, mutta hän oli jo ehtinyt hermostua.