Dargis tarjosi hänelle käsivartensa ja vei hänet syrjemmälle.
— Minä olen niin tottunut siihen, vastasi hän, — että minun aina, kun tulen uuteen kaupunkiin, on vastattava noihin kysymyksiin.
— "Aina kun tulen uuteen kaupunkiin!" Se kuuluu komealta. Vai olette te todellakin matkustanut niin paljon. Minä kadehdin teitä!
Dargis kertoi sitten matkoistaan ja johtui puhumaan kotimaansa luonnosta. Aiotun tanssin he kokonaan unohtivat. Kun maisteri Vuorio vihdoin tuli Elinaa hakemaan, tapasi hän heidät väittelemässä.
— Kuule nyt Yrjö, huudahti Elina jo miestään vastaan, — kun herra Dargis tahtoo minua suomenkielenopettajakseen. Uskallanko minä nyt siksi ruveta?
— Mikset! sanoi Yrjö tyynesti. — Eihän tässä tule kysymykseen kuin käytännöllinen harjoitus, ja osaathan sinä suomea.
— Osaan kyllä. Mutta en tiedä, miksi se minusta tuntuu niin mahdottomalta.
— Annathan sinä muillekin tunteja.
— Mutta he eivät ole oppineita. Pelkään että joku ylioppilas teitä paremmin opettaisi.
— Olen aivan varma siitä, että te sen teette erinomaisesti. Enkö siis saa pitää asiaa päätettynä?