Herrat tavallisesti saapuivat kotiin pidoista juovuksissa. Rengit saivat taluttaa heidät sisään. Metsästysretkillään yöpyivät haltijat syrjätorppiin ja joivat siellä yökaudet. Torpantytön tai piian vietteleminen ei ollut ensinkään tavatonta. Tuomarit ja heidän apulaisensa läksivät käräjätupaan suoraan pelipöydän ja lasin äärestä, vietettyään siinä yönsä. Miten monesti he tulivatkaan langettaneiksi tuomioita rikoksista, joihin he itse sekä salaa että maailman tieten olivat tehneet itsensä syypäiksi. Ja tällaisia haltijoita tuli kansan kunnioittaa ja totella ja tällaisten tuomarien huulilta oppia lain pyhyyttä!
Iida joutuu näitä ajatellessaan epätoivoon. Miksei hän ennen ole tullut mitään huomanneeksi, hän joka tämän kaiken on tietänyt vuosikausia, hän joka muinoin eli pitäjänsä herrasluokan elämää ottaen osaa kaikkiin sen turhuuksiin. Elämä siellä tuntui tyhjältä ja ikävältä, mutta että velvollisuuden laiminlyönti oli rikos muita kuin omaa itseä kohtaan, s.o. kansaa kohtaan, sitä ei hän koskaan ollut tullut ajatelleeksi!
Olihan siellä maaseudulla sentään paljon hyviäkin ihmisiä, säätyläistenkin joukossa! He soivat itse asiassa talonpojille ja alustalaisille kaikkea hyvää. Toivathan yläluokan naiset kyökkiinsä kerjäläislapsen ja kestitsivät sitä, olivathan herrasväet talkoojuhlissa tuvassa tanssimassa alustalaistensa kanssa ja antoihan kartanon herra kaikenlaisia käytännöllisiä neuvoja torpparilleen…
Mutta torppari, joka oli pukeutunut kirkkovaatteisiinsa lähteäkseen kartanoon, sai tavallisesti seisoa eteisen ovensuussa puhutellessaan patruunaa ja jos patruuna oli hyvällä tuulella, niin käski hän alustalaisensa "kyökin puolelle" saamaan kahvia. Piika sitä hänelle sitten kaatoi, kaatoi kuppeihin, jotka vielä olivat edellisen torpparin jäljeltä kahvinkarvaisina sekä alta että päältä. Se ei itse asiassa miestä häirinnyt, sillä tavallisesti ei hänen oma emäntänsäkään liiallisella pesemisellä tahtonut kahvikuppejaan kuluttaa. Hänestä se oli niinkuin olla piti.
Hän oli kyllä siihen tottunut, mutta kartanossa olisi sitä tottumusta pitänyt horjuttaa. Mies olisi kotona kertonut, kuinka kartanossa oli, ja vaimo olisi ehkä alkanut seurata esimerkkiä.
Toverillinen seurustelu, jolloin alustalainen olisi tuntenut tasa-arvonsa ihmisenä isäntäväkensä rinnalla, ei pitäjässä tullut kysymykseenkään. Se oli aina herrasväen puolelta alentumista.
Jos patruuna olisi vienyt sunnuntaivaatteisiin puetun torpparinsa työhuoneeseensa ja he siellä olisivat jutelleet kuten ainakin ihmiset, jotka ovat riippuvaiset toisistaan… He olisivat siellä juoneet kahvia yhdessä… Jos herrasnaiset olisivat seurustelleet talonpoikaisnaisten kanssa antaen heille sitä mikä heissä oli hyvää ja oppien heiltä heidän kokemuksiaan — kuinka toisin olisi nyt ollut Suomessa! Rikkaampia oltaisiin molemminpuolisesti, vähempi olisi se juopa, joka nyt keskellä ulkonaista vaaraa hajoittaa Suomen kansan!
Miksei ennen ole tätä huomattu?
Siksi että on nukuttu. Ei ole rikottu niin paljon pahuudesta kuin ajattelemattomuudesta ja saamattomuudesta. Tehdyt synnit ovat enimmäkseen laiminlyönnin syntejä.
Iida on seisahduttanut kulkunsa kadulla ja jäänyt tuijottamaan eteensä. Hän ei pääse siitä, että suomalaiset itse tavallaan ovat kutsuneet maahan pimeyden vallat, että hänkin osaltaan laiminlyönneillään on vaikuttanut siihen, että Suomea nyt näin koetellaan.