Nuori neiti, joka sitä piteli vieraan silmien edessä, oli hänkin sangen soma. Maisteri katseli tyttöä yhtä paljon kuin liinaa, ja tyttö sen kyllä tunsi. Hän olisi suonut voivansa pysyä punastumatta, mutta ei mahtanut sille mitään, että veri yhä polttavampana nousi kasvoille. Vihdoin ei ollut muuta neuvoa kuin viskata koko arpajaisvoitto käsistään ja keksiä jotakin sanottavaa. Kahvia heillä oikeastaan jo oli juotu, mutta hän kysäisi, vierastaan silmiin katsomatta, saisiko tarjota kahvia.
Hänen hetkiseksi kadotessaan kyökkiin jäi maisteri yksin.
Mielihyvällä katseli hän ympärilleen. Koti oli todella hauska. Kaikki tyylikästä ja siistiä. Perhe olikin varakas — ei suinkaan silti, että varakkaissa kodeissa aina oli aistikasta, jumala paratkoon! Rouva Strömmer oli muutamia vuosia sitten myynyt maatilansa ja muuttanut Helsinkiin. Olihan se luonnollista, sillä tyttäret olivat silloin kouluiässä. Tämä Iida neiti oli nyt parhaimmillaan. Iloinen, pirteä, osasi pukeutua, ei ollut liian arvokas eikä lyhytnokkainen. Joskus punastui ja arkaili ja kävi vieraampien seurassa hämilleen. Mutta se epäilemättä tapahtui tottumattomuudesta ja sitä paitsi puki häntä.
— No, neiti Strömmer, joko olette päättänyt, lähdettekö kesäksi ulkomaille?
Iida seisahtui sohvapöydän eteen ja alkoi tehdä siihen tilaa kahvitarjotinta varten. Hänellä oli heleä, puhdas iho, pehmeä, ruskea tukka, ruskeat silmät, jotka aina näyttivät vähän kosteilta, ja hiukan liian suuri suu. Kasvot olivat kapeat, säännölliset ja ilme niissä miellyttävä. Otsan ympärillä, joka oli paljas, liehui hentoja, kiharaisia hiussuortuvia, joista ei voinut tietää, olivatko ne tahallaan heitetyt liehumaan vai olivatko ne vahingossa irtaantuneet. Hän oli tummansinisessä, yksinkertaisessa puvussa. Kaulassa oli valkea, kovaksi tärkätty kaulus ja tulipunainen kravatti.
— En, se ei vielä ole varma.
— Miksi te huokaatte tuota sanoessanne!
— Onhan inhoittavaa, kun ei tiedä mitä tehdä. Tekisi mieli laulujuhlaan ja luokkakokoukseen ja ulkomaille ja…
Airanen hymähti.
— Ja noitten eri mahdollisuuksien välillä te horjutte! Ja minä joka aina luulin, ettette ollut mikään tavallinen pyhäkoulunopettaja tai jatko-opistolainen…