— Kuinka niin? En iässäni ole opettanut pyhäkoulussa enkä ikinä aio jatko-opistoon…
— Hauska kuulla. Minä jo pelkäsin…
Iida ei oikein tietänyt loukkaantuako vai ollako hyvillään. Hän rupesi nauramaan.
— Pelkäättekö, että pyhäkoulussa antaisin kovin huonoa esimerkkiä tai että jatko-opistossa olisin kuin nuori viini vanhoissa leileissä…
— En sitä. Mutta teidät voisivat siellä tehdä oikean kristillissiveellisen naisen perikuvaksi…
— Olisiko se sitten niin paha? kysyi Iida hymyillen sekä silmillään että suullaan ja hiljaa keikutellen päätään.
Airanen teki, vastauksen asemasta, liikkeen kädellään ja vastasi: S — Niitähän meillä on niin tarpeeksi. Niiden lukumäärää totisesti ei tarvitse lisätä. Mutta joka tähän Suomenmaahamme kasvattaa lisää yhden pirteän, niin sanoakseni monisärmäisen naisen, se tekee isänmaallisen työn.
— Ja minun kauttani te nyt aiotte tällä tavalla palvella Suomea…
— Niin, jos te sallitte.
Iida istuutui ja otti työnsä. Hänen kasvojensa ilme vaihteli joka hetki. Hän hymyili koko ajan.