Iida ei vastaa mitään. Jonakin epäilyksen hetkenä on hän tehnyt itselleen saman kysymyksen, voimatta vastata siihen.
— Vieläkö täällä pitäjässä juodaan niinkuin ennen? kysäisee hän, vaihtaakseen puheen aihetta.
— Voi, voi! huudahtaa Alma ja hänen silmissään leimahtaa.
Iida hämmästyy hänen kiihkeyttään ja käsittää kajonneensa arkaan kohtaan. Juoppous se varmaankin on hänen ristinsä. Samassa muistuu hänen mieleensä, että herra Hellman illallispöydässä joi olutta. Eihän se itse asiassa mitään niin ihmeellistä ollut, mutta…
— Talon pehtoori juo, rengit juovat, torpparit samoin, kauppias tuolla maantienlaidassa on rapajuoppo. Pidoista palaavat herrat miltei aina humalassa. Eihän ole kaunista sitä kertoa, mutta sellainen on katsantokanta pitäjässämme, että yksin naistenkin mielestä mies on hauskempi, jos hän on hiukan juonut kuin jos hän on aivan selvä… Ja eihän täällä menesty muut kuin epäsäännölliset miehet ja puolisivistyneet naiset. Muita vihataan ja yleinen mielipide tuomitsee heidät…
Hän vaikenee hetkeksi, ikäänkuin omia sanojaan pelästyen ja jatkaa sitten tyynemmin.
— Onhan täällä sentään kelpo ihmisiäkin, säätyläistenkin joukossa, mutta he eivät koskaan puutu osoittamaan, etteivät he hyväksyisi sitä elämää, jota täällä suurin osa herrasväestä viettää. He ummistavat silmänsä ja vaikenevat, sillä he tahtovat elää sovussa ja rauhassa. Eivätkä yksin säätyläiset ole syypäitä, sillä kyllä meidän rikkaat talonpoikamme ovat tavattomasti takapajulla… Koulua pelkäävät kuin surmaa. Eihän täältäpäin ole tullut ainoatakaan talonpoikaisylioppilasta.
— Niin, "sivistyneiden" esimerkki ei juuri ole ollut omiaan houkuttelemaan talonpoikien lapsia antautumaan koulutielle. Mutta eiköhän tästä nyt tule suuri käänne.
— Niin, kunhan tulisi!
Alma tuntuu rauhallisemmalta nyt kun on saanut hiukan puhua ja lausuttuaan hyvää yötä jättää hän huoneen. Iida jää yksin. Hänen ei ole uni eikä hän tunne väsymystä.