Samana iltana on kirkonkylän herrasnaisia koolla Hellmanilla. Kuinka he ovat ystävälliset ja rakastettavat Iidan kohtaan.
— Minä niin sinua odotin päivälliselle, sanoo ruustinna, — lapset niin olisivat tahtoneet sinua nähdä.
— Te ette ollenkaan säästä itseänne, livertää postineiti, — mahdatte olla hyvin väsyksissä.
— Ikävä, ettei se kansakoulunopettaja nyt edes kokouksen ajaksi voinut pysyä selvänä, huomauttaa kirkonkylän opettajatar.
— Kyllä minä aioin sinulle jo edeltäkäsin sanoa, virkkaa taas ruustinna, — ettet pahasti pelästyisi, jos hän olisi vähän noin… Sillä hän on niin harvoin selvänä. Mieheni on kyllä häntä nuhdellut, mutta…
— Hän on niin osannut päästä piiritarkastajan suosioon, että tämä häntä suojelee, eikä hän pelkää mitään…
— Olisi se vain hyvä, jos sinä Helsingissä voisit käydä tarkastajalle siitä valittamassa…
Iida ottaa esiin paperin, jonka toinen sivu on täyteen kirjoitettu, ja merkitsee siihen: "mennä valittamaan juoposta opettajasta". Hän on siihen kirjoittanut kaikki mitä pitäjäläiset ovat uskoneet hänen tehtäväkseen, kun hän Helsinkiin tulee: hankkia pitäjän uusille yhdistyksille sääntöjä, sanomalehtiä lukutupiin, laulukirjoja, opetusryhmänpitäjiä ym.
— Kun sinä kesäksi voisit asettua tänne! huudahtaa Alma tuontuostakin.
— Minä olen aikonut lähteä ulkomaille!