Vasta parin päivän perästä saattaa hän alkaa muistella, mitä hän matkallansa sai kokea, ja alkaa täyttää lupauksiaan. Hän joutuu nyt mitä vilkkaimpaan kirjeenvaihtoon pitäjäläisten kanssa, hän viettää tuntikausia telefonin ääressä, kulkee kirjakaupasta kirjakauppaan ja miettii yöt ja päivät, miten hän parhaiten saattaisi tulla sen luottamustoimen arvoiseksi, jonka kotiseutu hänelle on uskonut.
Se tuottaa hänelle suurta iloa, hän on siitä niin ylpeä!
Sinne menee kirjoja suuret määrät, laulukirjojakin satoja kappaleita, ja aina vain tilataan lisää. Ruotsinkieliset lehdet tietävät kertoa, että Kullan herra on Ahokankaan uudelle koululle lahjoittanut 300 mk. On siis leppynyt hänkin!
Eräänä päivänä tapaa Iida kadulla maisteri Airasen.
— No neiti, alkaa hän heidän tervehdittyään, — koska te lähdette?
Iidan silmät lentävät selälleen ja hymyillen vastaa hän:
— Olen jo palannut kotiin!
— Ulkomailtako?
— Ei, mutta kotipitäjästäni.
— Vai olette te käynyt siellä. Mikä tuulenpuuska teidät sinne vei?