— Koska tuo kaikki nyt tapahtui, neiti?
— Ei siitä valitettavasti ole kauan.
Molemmat vaikenevat hetkisen ja astuvat kiireesti alas katua.
— No niin, saarnatkaa te vain, koska te noin saatte koko pitäjiä nousemaan, sanoo maisteri vihdoin.
Iida katsoo häneen pitkään, saadakseen selville, mitä hän ajattelee.
— Luuletteko, että minä huvikseni sen matkan tein?
— Teillä naisilla on niin omituiset huvit… Teille on itsekidutuskin huvia.
— No niin. Onhan siitä jonkinlainen tyydytys, jos sillä on saanut aikaan jotakin hyvää.
— Mutta minun tarkoituksenihan ei laisinkaan ollut keskustella tästä.
Tahdoin kysyä, lähdettekö ulkomaille?
— En kai lähde. Kotipitäjässäni on kesällä suuret kansanjuhlat ja minä luultavasti asetun sinne valmistamaan niitä.