— Miettikää nyt sitä matkaa. Ihmisen pitää nauttia niin kauan kuin hän on nuori.
— Niin nauttia! Ei ajatella surullisia asioita, jotka jo ovat ohi. Elämä on sentään kaunista ja rikasta ja nuoruus niin lyhyt! Kiitos käymästänne. Näkemiin asti.
II
Siitä oli kulunut vasta muutama päivä — tuntui siltä kuin olisi mennyt vuosia.
Menneisyyden ja nykyisyyden välille oli äkkiä laskeutunut seinä, muuri, jonka tuolla puolla vallitsee auringonpaiste ja tällä läpitunkematon sumu. Muutos oli tapahtunut äkkiä niinkuin etelässä auringon laskettua tulee yö. Ja ihmiset, tottumattomina pimeään, kulkivat hapuillen tietäen rajuilman häälyvän päittensä päällä, tietäen salamoiden ja rakeitten likenevän ja turhaan etsien keinoa millä torjua turmiota.
Iida oli aamulla soittanut tavanmukaiset sormiharjoituksensa ja koetti ryhtyä valmistamaan ranskantuntiaan. Mutta ajatukset eivät pysyneet koossa, hän oli niin levoton, kaikki tuntui olevan sekaisin hänen päässään, ruumis oli raukea ja sydän löi jotta kuului. Äiti koetti häntä lohduttaa, selitti, että ehkä kaikki vielä kääntyy parhain päin. Mutta se ei häneen pystynyt. Hänen mielensä oli mustempi kuin koskaan ennen, hän pelkäsi tavalla, jota hän ei koskaan ollut tuntenut. Olihan hän pelännyt omaisen puolesta, jota kuolema oli kierrellyt, oli hän hengessä tuntenut senkin, millaista olisi, jos hänen rakkaimpansa häneltä riistettäisiin. Mutta se ei sittenkään ollut tuntunut näin synkältä, näin läpeensä surulliselta.
Sillä näinä päivinä oli tuntunut siltä kuin jokainen vastaantulija olisi astellut hautaussaatossa, ja se mitä he kaikki saattoivat hautaan, oli Suomi, syntymämaa.
Iidasta tuntui siltä, ettei hän enää voi hengittää. Huoneessa ei ole ilmaa! Hän nousi, puki ylleen päällysvaatteet ja riensi ulos.
Oli sumuinen, lämmin päivä, tuskin nimeksikään pakkasta. Ihmiset liikkuivat ikäänkuin varpaillaan, kuiskaellen keskenään, ja jos joku naurusuin tuli vastaan, niin vaikutti hänen naurunsa kuin nauru paarien ääressä. Ilma oli huhuja niin täynnä kuin on tulipalolla lentäviä kekäleitä. Ne tuntuivat mahdottomilta, niitä teki mieli epäillä, mutta olihan sekin ollut mahdollista!
Ylioppilastalolle näkyi kulkevan paljon kansaa. Niin todellakin, siellähän tänään ovat arpajaiset.