LAHTONEN (on ponnistellut vastaan, pääsee irti)
Valehtelinko minä? No niin, puhukaa te, Åström, puhukaa te, Räsänen! (Nauraa.) Te vaikenette, te ette uskalla. Vaietkaa vain ja pelatkaa. Lasten ja imeväisten suusta pitää teidän totuus kuuleman!
(Koppaa käsiinsä pienen pojan, nostaa kansanjoukon nähtäväksi, lennättää Edithan ja hänen äitinsä eteen. Viimeksimainitut kaihtavat kuin aavetta. Yleinen hämmennys. Rva Ahlfelt vaipuu istumaan, Editha koettaa häntä ikäänkuin suojella. Willardt työntää syrjään vaimonsa, joka on koettanut häntä rauhoittaa.)
WILLARDT
Ulos täältä, joka sorkka, niin monta kuin teitä on! Kyllä minä teille näytän, te hunsvotit ja perkeleet ja »järjestyneet!» Ette te ilman rangaistusta saa isäntänne muistoa solvata… Odottakaas te, niin näette, kun saatte tästä viettää joulunne lumihangessa… No, joko joudutte… Ulos, sanon minä! Täällä täytyy tulla suuri rafistuleerinki… Irti sanon minä teidät kaikki, niin monta kuin teitä on. Huomisaamulla tehtaan kasarmeista kadulle.
SIGRID
Allan… Allan… nyt on joulu… Muista pientä Rolfia… heillä on lapsia. Ehdithän myöhemmin. Lahtonen on humalassa.
WILLARDT
Kyllä minä tiedän mitä puhun… Ulos, ulos…
(On työntänyt väkeä menemään, potkinutkin läheisempiä. Hätääntyneinä hajoavat vieraat. Äkkiä ilmestyy Lahtonen ovensuuhun. Hänet nähdessään kiihtyy Willardt uudelleen.)