— En minä puolestani muusta, huomautti Lahja Suvi-Aho, — mutta naisen hän saisi jättää rauhaan. Eihän sitä nyt iankaiken jaksa kuulla tuosta riutuvasta rakkaudesta, jota hänen naisensa potevat.
— Nuotio, puhkesi Syrjänen puhumaan, kokonaan sivuuttaen Lahja Suvi-Ahon huomautuksen, — on keksinyt aivan uuden tyylin. Jahka hän vain saa kehittää tätä tyyliä, niin on meillä hienostunut suomalainen tyyli, joka kilpailee minkä ranskalaisen kirjailijan ennätysten kanssa tahansa. Saatte uskoa, että Tauno Nuotio tulee kerran olemaan kirjallisuushistoriamme loistavimpia nimiä ja juuri nimenomaan tyylin uudistajana. Tämä pitäisi sinun, Eedla Riuku, tulevana kriitikkona toki ymmärtää.
Kaukaiseen maalaiskamariin oli tulvahtanut tuoksu estetisoivasta pääkaupungista. Eedla Riuku huomautti useampaan kertaan, että kirjailija helposti voisi langeta maneeriin, jos hän jatkaisi tätä menoa. Lahja Suvi-Aho puhui naisen puolesta. Nainen ei ollut sukupuoliolento, hän oli toki ennen muuta ihminen. Maisteri Syrjänen esitti mielipiteensä kuin kirjallisuushistorian oppikirja. Keltanokat muodostivat kiitollisen kuulijakunnan oppineelle väittelylle Helmi Rannan yksinkertaisessa neitsytkammiossa. Helmi ja Martta Kilpinen vaihtoivat tuon tuostakin katseita. He olivat yhdessä lukeneet "Siipeen ammuttua" ja olleet siihen hyvin ihastuneita. Myöskin olivat he olleet ylpeät siitä, että Tauno Nuotio kuului Ylimaan osakuntaan.
— Oo, huudahti Pirsta äkkiä ovelta, — täällä ollaan tietysti Aappiksen kimpussa. Milloin käärme, milloin Aappis — aina täytyy hämmästellä! Te "uudet", tahdotteko tietää kuka Aappis on? Se on puudelikoira, joka kirjoittaa romaaneja ja näytelmiä, Ylimaan kuuluisa poeetta, moderneista modernein, viralliselta nimeltään Nuotio, Tauno Nuotio! Me, jotka häntä taputamme ja keritsemme, aina sen mukaan kuin hän tarvitsee, kutsumme häntä Aappikseksi. Syksyllä, kun te tulette Helsinkiin, saatte hänet nähdä, hän käy usein osakunnassa, sillä hän on luonteeltaan uskollinen. Ulkomuodoltaan hän on pyöreä, aivan pyöreä. Siinä määrin, ettei hän esimerkiksi voi kaatua, niinkuin ei muuna kaadu.
— Uimaan! kuului äkkiä ikkunan alta, ja töminä todisti, että muutama kymmen jalkapari teki juoksua rantaa kohti. Esteettinen keskustelu peräkamarissa keskeytyi. Syrjänen paiskasi "Siipeen ammutun" käsistään ja hyppäsi ulos ikkunasta puutarhaan.
— Ette saa olla kauan, että mekin pääsemme! huudettiin peräkamarista kuorossa.
Pojat viipyivät runsaasti puolitoista tuntia ja sinä aikana hakivat tytöt neliapilaita nurmesta, lauloivat ja juttelivat. Viime kesäjuhlan jälkeen oli Ylimaan mahtavimman seurakunnan pappi saarnatuolista haukkunut ylioppilaita jumalattomasta menosta — oliko tämä meno nyt niin jumalatonta? Huomenna piti olla erinäisiä juhlallisuuksia kirkolla, Linda Frimanin täytyi vielä valmistaa esitelmäänsä. Sylvi Ahonen oli keväällä erehtynyt yliopisto- ja senaattirakennuksesta ja mennyt senaattiin kysymään tenttejä. Sen jälkeen oli häntä hänen tenttiryhmässään alettu kutsua senatorskaksi. Tietysti heistä joku oli myöhästynyt, mutta professoritkin myöhästyivät aina. Professori Strömmer oli torunut kaikkia ja sanonut, ettei hän päästä ketään läpi. Kaikki kuitenkin pääsivät. Joskus hän tentissään kuului sanoneen jollekin reputtamalleen neitoselle: "Menkää te naimisiin, niin teette paljon viisaammin." Hän todella kuului sanoneen niin. Ja kyllä hän näytti siltä, että sen saattoikin sanoa.
Pirsta väitti vastaan. Strömmeristä oli niin paljon juttuja. Hän saattoi kyllä olla myrkyllinen, mutta tavallisesti hän lausui ilkeytensä hyvin peitetysti.
— Strömmer on yliopiston viisain professori, puhui Pirsta. — Joka tahtoo ihmistapoja, menköön vain hänen käsiteltäväkseen. Hän syöttää pieninä pippurimarjoina teihin sekä älyä että tietoja. Mikähän karjakko minäkin olisin — tai ehkä olen vieläkin. Joka tapauksessa…
— Ai! kuului kuin yhdestä suusta ihastunut huudahdus.