— Myönnämme, myönnämme. Minä jo katselen tässä, että neiti Linnamäestä taitaisi tulla hyvä talonemäntä. Isännän ei siinä talossa tarvitsisi ajatella ensinkään…

Pirsta purskahti suureen nauruun ja paiskasi agronomille kättä.

— Onpa teillä karhun kämmen!

Kuraattori oli astunut pöydän luo ja kilisti hiljaisuutta.

— Käytän tässä vielä hyväkseni tilaisuutta tuodakseni ilmi kiitokset niistä miehekkäistä sanoista, jotka vasta lausuttiin. Epäilemättä kuuluu nykypolven vaikeihin tehtäviin tasoittaa työnjako eri yhteiskuntaluokkien kesken. Epäilemättä tulee maaseudun saada pitää voimansa. Epäilemättä on myöskin hyvin huomioonotettavaa, mitä edellinen puhuja lausui niistä yksilöistä, jotka suoraan aurankurjesta ja lapionvarresta lähtevät lukutielle. Näiden suhteiden saattaminen onnelliseen ratkaisuun tulee olemaan meidänkin osakuntamme hartain pyrkimys tällä hetkellä. Kasvaaksemme juuri tätä tehtävää varten on meille annettu ihanimmat suvipäivät yhdessä kotiseutumme ihanimmista taloista. Niin, iloitkaamme siis täällä luontoemon sylissä, tuntekaamme hänen sydämensä lyönnit sydäntämme vastaan, ja kasvakoon velvoitus meissä niin valtavaksi, että työssä ja toimessa voimme näyttää olevamme Ylimaamme arvokkaita poikia ja tyttäriä. Eläköön kotiseutu! Eläköön Ylimaa!

— Eläköön! Eläköön! Eläköön!

* * * * *

Päivä läksi lentäen menemään. Viilenevässä illassa hengittivät ruis vainiot ja heinämaat ilmaan väkeviä tuoksujaan. Taivaan sini himmeni, ja aurinko aleni poutaisen punaisena ja säteettömänä. Kukkimaan puhkeavat pihlajat katselivat valkoisia terttujaan järven kalvossa.

Rannan talosta liitelivät yli metsäin, ulappain ja vainioiden milloin piirilaulut, milloin viulun sävelet, milloin nauru, ja auringon laskiessa syttyi saareen korkea tuli. Silloin läksivät nuoret, liehutellen koivunoksilla sääskiä ympäriltään, juoksujalan rantaan, missä parikymmentä venettä odotti. Jotkut veneistä olivat kukkaköynnöksillä koristetut.

Helmi oli jäänyt jäljelle muista ja kiersi juosten navetanpäätyä, kun hän huomasi riihikalliolla miehen, jonka heti tunsi Heikiksi. Heikki oli nähtävästi vain odottanut häntä. Hän tuli yli aidan, pihlajanoksa kädessä. Helmi ei voinut välttää häntä. Hän ei milloinkaan ollut nähnyt Heikkiä näin vakavana. Hän rupesi huutelemaan koiraansa, mutta Vahti oli uusien ystäviensä luona.