— Jahka minä pääsen ohjaksiin — odottakaa, odottakaa! niin minä paljastan koko meidän tämän viheliäisyytemme.
Kirjailija kävi levottomaksi. Tyttöjen täytyi kertoa, mitä epäilyksiä heillä oli. He olivat kuulleet juoruja. Kerrottiin kaupungilla, että kirjailija olisi rakentanut aivan mielettömiä teorioja — "idioottisia", kuului sana.
Kun Tauno Nuotio tämän kuuli, jähmettyi äskeinen iloisuus hänen kasvoillaan ja kun taas jähmetys alkoi sulaa, muuttui kasvojen ilme pelästyneeksi ja hätääntyneeksi. Näytelmänkirjoittaja nousi ja puhkesi tulistuneena puhumaan.
— Siinä sen nyt näkee. He eivät tiedä mitään koko näytelmästä, mutta arvostelu heillä on valmiina. Kiven kohtalo on tässä maassa totisesti jokaisen kirjailijan osa. Ja tätä tyranniaa he saavat rankaisematta harjoittaa.
Nuotio pyysi vettä. Hänen kurkkunsa oli aina aivan kuiva, kun hän oli tullut teatterista. Teattereissa oli niin paljon tomua. Tytöt toivat vettä. Eedlan täytyi juurta jaksain kertoa kaikki, mitä hän tiesi. Kaupungilla kerrottiin hirvittäviä juttuja Nuotion Hiira-ideasta. Ei tahdottu käsittää, miksi hän alituisesti palasi Hiiraansa.
— Ne aasit, sanoi dramaturgi ja asteli suuttuneena edestakaisin, — mitä ne ymmärtäisivät jostakin ideasta. Ne pitkäkorvaiset. Mutta minäpä opetan ne ajattelemaan.
Syrjänen lupasi toimittaa premiääripäiväksi lehtiin valaisevan esittelyn Aappiksen ideoista ja Eedla puhua samasta asiasta enolleen. Aappiksen mieli suli kiitollisuudesta ja hän rupesi avonaisesti selittämään.
— Hiira — ehkä tekin oudoksutte, että minä aina palaan Hiiraani. Mutta Hiira se on minulle samaa, mitä Itämaiden kansoille on Herodias. Kaiken naissuvun perustyyppi, äiti ja rakastajatar…
— Das Ewig-Weibliche, sanoi Pirsta.
— Vaikka niinkin. Hiira on alkuäiti, alkukiemailija.