— Koskas neiti tuli kotiin?
— Tuossa kahdentoista jälkeen.
— Niin varhain. Minä tulin vasta kolmelta.
— Ei se ollut mikään tanssitilaisuus, se oli vain sellainen lausuntailta, sellainen, että jokainen lausui jotakin…
— Kyllä minä tiedän. Meillä oli yhteen aikaan yhdistyksessä sellaisia… Minäkin esitin Vapautetun kuningattaren ja… Mitäs neiti eilen esitti? Omiako runoja? Kyllä minä olen löytänyt täältä revittyjä palasia. On ollut oikein kauniita joukossa.
— Ne ovat olleet käännöksiä, keskeytti Helmi, ja helsinkiläinen palvelustyttö saattoi hänen äänestään kuulla, että toverillisuus oli saavuttanut rajansa.
Lempi hymähti pilkallisesti — luulivatko nuo nyt olevansa häntä paremmat sen vuoksi, että olivat ylioppilaita? — ja järjesti rahat kahteen eri läjään.
— Nämä ovat takaisin valkoisesta silkkipuserosta - jaahah, se on jo eilen ollut päällä. Kyllä se sitten pian taas on pesetettävä. Neiti on paha likaamaan…
— No niin no, keskeytti Helmi, — omilla rahoillanipa minä maksan…
— Omilla, niin kai — tai papan ja mamman.