— Winkler, sanoi hän, — antoi esityksen keskiaikaisesta ranskalaisesta runoudesta.
— Ja siinä oli siis se tarina, huomautti Martta yhtäkkiä puheliaana.
— Mikä tarina?
— No se, josta sinä äsken mainitsit.
— Niin, mikset kuunnellut silloin.
— Kun minun juuri piti päästä lukuni loppuun. Kerro se nyt.
— En minä enää.
Martta lopetti suuren sämpylänsä, — hän söi sen aina kokonaan, sillä hän ei syönyt aamiaista — nousi ja rupesi pukeutumaan. Helmi veti päällystakin ylleen ja haki puulaatikon päältä eteisestä "Ylimaan Sanomat". Svea Sovelius ja Antti Karhu olivat julkaisseet kihlauksensa. Se oli se rikas Karhu. Hän aikoi jo kertoa uutisen Martalle, mutta muisti, että hän oli tälle vähän suuttunut. Yhtäkkiä Martta, kiinnittäessään solkea kauluksensa päihin, sanoi Helmiin päin kääntymättä:
— Kertoisit nyt sen tarinan sill'aikaa, kun minä panen kengät jalkaani, jollei se ole pitkä. Pitäisi koettaa saada sitä yleissivistystä. Inspehtori sanoi jo vastaanottopuheessaan, muistathan, yleissivistyksestä…
— Svea Sovelius ja Karhu ovat kihloissa, sanoi Helmi.