— Erehdys, sanoi Ruudi. — Kunnioitan teitä päinvastoin suuresti.
— Oikeinko totta. No mutta tarkoitatteko nyt sitten, että tulisin…?
Sopiiko se nyt mielestänne?
— Erinomaisesti.
Pieni ääni joka särisi yön hiljaisuudessa, kun Ruudi pani avainta reikään, oli kuin varoitus, mutta Helmi ei nyt enää kuunnellut mitään varoituksia. Juovuttava ilo oli hänet vallannut ja portaissa tuli salaperäisyys lisää. Siellä tuli vaistomaisesti ajatelleeksi ääneti. Ruudi valaisi taskulampulla. Nämä portaat eivät kuuluneet mihinkään vuokrakasarmiin.
— Näettekö te kulkea?
— Kiitos.
— Tässä tulee kaksi porrasta aivan noin ilman mitään järkeä, tämä on sellainen vanha talo.
Siinä olisi todella helposti voinut kompastua.
Heidän tyhjänpäiväisten kuiskaustensa alla kävi kuuma tunteen virta. Helmin sydän löi, niin että korvissa jyski. Hän nousi ylös portaita kuin siipien kannattamana.
— Tämä talo on vanhimpia Helsingissä. Meillä on vanha palvelija ja koira joka voi haukahtaa — niin että älkää pelästykö.