— Vai pitäisi minun mennä naimisiin sitä varten, että sinä pääsisit suuriin häihin! Kiitoksia paljon. Minäpä en kärsi Riipistä enkä huoli häntä mistään hinnasta. Voit itse ottaa hänet, sittenpähän saat hänen perintönsä ja voitte viettää minkämoisia häitä tahdotte.
— Riipinen ei huoli minusta. Minä olen juuri niitä vaivaisia, jotka voivat lukea eivätkä kelpaa naimisiin.
— No mitä tahdot sitten multa!
- Mutta eihän lukeminen sinua huvita. Kuinka monta kertaa sinä olet istunut tuon kirjoituspöydän ääressä? Minä olen sitä monta kertaa ajatellut, että tuollainen suuri pöytä ja hyvä lamppu…
— Vai olet sinä sitäkin ajatellut, vai… onko sinun käynyt kateeksi?
— No ei, mitäs minä, eihän minulla tässäkään ole ollut hätää.
— No mitä sinä sitten?
— En mitään muuta kuin että varmaan sinä naimisissa tulisit onnelliseksi.
— Entä sinä itse — pitäisit hiukkasen huolta itsestäsi, olet aivan liian epäitsekäs.
— Älä nyt viitsi suuttua. Enhän minä sillä mitään pahaa. Sinun kaltaisesi tyttö on avioliittoa varten.