— Mutta kestäväthän huonopäisemmätkin. Niinkuin sekin Kilpisen Martta.
Mikäs hänkään nyt oli ottamaan maisterintutkintoa.
— Hänen isänsä onkin suutari, niissä on aina vähän ajattelijan vikaa, sanoi agronomi.
— Mutta mitenkäs me nyt olisimme saattaneet jättää Helmiä huonommalle, kun köyhä Kilpinenkin toimitti tyttärensä yliopistoon!
— No niin, sanoi agronomi ja löi leveän kämmenensä pöytään, — kilpaa pitää juostaman yliopiston rappusissa, kesti terveys tai ei. Olisikos Helmi nyt huonommalla osalla kuin maisteri Martta, jos hän olisi emäntänä jossakin talossa tai vaikkapa karjakkona?
Hetkisen vaikenivat kaikki. Sitten puhui isäntä sängynlaidaltaan, missä hän ääneti oli istunut koko keskustelun ajan:
— Se on nyt sellainen tämä nykyaika, että se vaatii niin paljon oppia. Yksi ei voi asettua vastakynteen. Lapset syyttävät aina sittenkin aikaihmisiksi päästyään, etteivät he ole saaneet käydä koulua tarpeeksi. He kaipaavat "ilmaa" ja "kauneutta" ja "väljempää liikkumisalaa" ja mitenkä niitä nimitetäänkin. Täytyyhän vanhempien koettaa parastaan, oli sitten onneksi tai onnettomuudeksi. Ja useinhan se onnistuukin. Ja kun vanhemmat ovat tehneet parhaansa, niin eihän heiltä pitäisi voida muuta vaatia.
Kunnioituksesta puhujaa kohtaan vaikenivat väittelijät hetken ja agronomi lausui muutamia sovittavia sanoja. Mutta pian hän taas pauhasi, vakuuttaen, että tämä nykyaika tekee lopun kaikesta terveydestä. Hän ennusti, että pian joka pitäjä katsoisi arvonsa vaativan ylläpitää ainakin yhtä yhteiskoulua, kansakoulunopettajiksi ei enää sopisi ottaa muita kuin maistereja, ja viisiluokkaisissa yhteiskouluissa täytyisi välttämättä olla opettajina tohtoreja. Kyllä tulisi ajanmittaan oppinut maa.
— Mutta entä jos me vielä näillä silmillämme näemme yhteiskoulurakennukset jyvämakasiineina ja heinälatoina, keskeytti Eemeli hänet naurahtaen.
— Me näemmekin, sanoi agronomi puoleksi salaperäisesti, puoleksi vahingoniloisesti. — Eikä se aika ole kovin kaukana. Mutta siihen mennessä on monen neitosen terveys murtunut. Se kokemus ostetaan kalliisti.
— Metsistykää, metsistykää te, huusi vanhaemäntä katkerasti puheen joukkoon.