— Emme pelkää, selitti Helmi Ranta ja leikitteli vihoilla kädessään. —
Pankaa hevosenne kiinni vain ja siirtykää sisäpuolelle.
Agronomi sanoi olevansa menossa hakemaan seppää ja tarjosi neiti Rannalle pientä ajelua. Ei, ei minnekään! Tytöt pysyivät lujasti vaatimuksessaan: lompakko esiin vain! Mutta sitten sai Helmi äkkiä viekkaan pienen tuuman ja kuiskasi sen tytölle vieressään. Tämä antoi uutisen mennä eteenpäin ja Helmi olisi jo ollut valmis hyppäämään rattaille, jollei viivytystä olisi tullut toiselta taholta. Nuoret miehet olivat lähteneet liikkeelle asemiltaan ja piirittivät hevosen. Ei enää puhuttu arpavihoista. Tytötkin katselivat, toisiinsa nojautuneina, hevoseen. "Linnunpoika" vapisi menohalusta. Helmin ääni kaikui ylinnä siinä kiitoksen kuorossa joka yhtäkkiä oli muodostunut juhlatalon portin takana. Kun kellon soitto portailta vihdoin ilmoitti ohjelman jatkumista, pani Helmi nopeasti tuumansa täytäntöön ja hyppäsi vallattomana rattaille. Ja se katse, jonka hän loi tyttöjen parveen, sanoi: en astu alas, ennen kuin tämän jykevän herran vastustus on voitettu.
Riipinen näytti, mihin hänen hevosensa kelpasi. Helmi painoi jalkansa rattaiden pohjaa vastaan ja piteli kaksin käsin kiinni laidoista. Onneksi ei hänellä ollut hattua. Vasta meijerin suuressa ahteessa hiljeni vauhti ja Helmi rupesi puhumaan. Hän oli ihastunut hevoseen ja oli sovinnollinen sen omistajaakin kohtaan. Mahtoi toki olla ihanaa omistaa tuollainen hevonen. Olihan heillä Rannan talossa hevosia, mutta eivät ne olleet näin tulisia.
Alas ahdetta mentiin taas niin että silmissä kipunoi, mutta sitten hellitti ajaja ohjaksia ja viihdytti orittaan sillä miltei isällisellä äänellä, jolla hyvät hevoshoitajat puhuttelevat eläimiään.
Torvisoitto ei enää kuulunut. Metsän syvä hiljaisuus tuli vastaan. Viilenevässä illassa äännähti vain jokin lintu. Kasteen laskeutuessa lemusivat suuret sananjalat tiepuolessa väkevästi. Helmiä puistatutti. Yhtäkkiä kääntyi agronomi häneen päin ja lausui, katsoen tiukasti silmiin:
— Oletteko te todella nyt ihan terve?
Helmi naurahti.
— Täydellisesti, sanoi hän ja heräsi mielialasta, johon illan kauneus oli alkanut häntä virittää. — En enää kelpaa todistuskappaleeksi teoriojenne pätevyydestä.
Agronomi ei nauranut sukkeluudelle.
— Odotan vain syksyä päästäkseni Helsinkiin, jatkoi Helmi.