— Ajattelen vain tätä meidän kansamme suurta oppineisuutta.
— Te tahtoisitte, että heitettäisiin kirjat nurkkaan ja "palattaisiin luontoon"?
Sepän punainen asumus tuli näkyviin metsän takaa.
— Ajattelen, että olisi hyvä hetkeksi pysähtyä tarkistamaan suuntaa, mihin mennään, sanoi agronomi. – Ja ennen kaikkea opittava se työnteko, se työnteko! Ja se työnteon ilo!
Seppä sattui tulemaan pihamaalleen ja Riipinen puhui hänelle rattailta asiansa. Hiljaisuudessa kajahtelivat miesten äänet vuoronperään ja ruisrääkkä säesti heitä tasaisella kaiherruksellaan.
Työnteon ilo! ajatteli Helmi.
Sepän koura lepäsi portinpylvään päällä. Se oli kuin moukari. Agronomin koura, joka piteli ohjaksia, oli toinen moukari. Kun niitä katseli, tuli mieleen kilkatus ja kalkatus. Äänettömyys oli kuitenkin syvänä ympärillä.
Agronomi käänsi hevosensa ja miehet toivottivat toisilleen hyvää yötä. Ruisrääkkä ei hellittänyt. Sen ääni kuului lakkaamatta hopeankarvaisen kauravainion laidasta. Helmiä puistatti. Yökaste lepäsi jo raskaana maassa ja puiden lehvillä.
— Sitä minä tarkoitan, sanoi agronomi, — että… niin, ei sitä saa niin lausutuksi kuin tahtoisi, mutta sanonpahan nyt sinnepäin. Tarkoitan, että kaiken opin ja sivistyksen pitäisi ymmärtääkseni olla sellaista, että se kasvattaisi ihmisissä työnteon iloa. Kaikki muu seuraa itsestään.
Kun agronomi kääntyi Helmiin päin, huomasi hän, että tyttö oli käynyt kalpeaksi. Hänen oli tietysti kylmä. Oliko se kumma, sumu nousi soista tänne asti. Riipinen kahmaisi istuimen alle ja tapasi sieltä kumitakkinsa, joka aina kaikkien ilmojen varalta seurasi mukana. Hän pani sen Helmin ylle, peitteli häntä ja hieroi hänen hartioitaan. Helmi otti äänettömänä vastaan hoidon. Hän oli tullut niin oudon voimattomaksi. Mutta siinä häärätessään rupesi agronomi puhumaan asiasta, jota ei Helmi tällä hetkellä ollut ottanut lukuun. Hän sanoi, että täytyi saada emäntä, ei ollut hyvä olla yksin. Olihan kylässä tyttöjä, mutta kun ei saanut mielestään sitä, josta piti. Ja eikö kuitenkin olisi mahdollista ajatella, että tämä yksi tottuisi elämään täällä maalla ja voisi tyytyä häneen, tähän kömpelöön Riipisen Kalleen.