— Kartano myydään.
— Tiedän, vastaa Joili ja silmät tuikahtavat.
— Mutta tiedätkös myöskin kenen se on syy? Sinun. Et tyytynyt siihen, että itse heitit kotitorppasi vanhan vaarisi ja isäsi käsien varaan. Veit meiltä vielä hyvät haltiat, sellaiset haltiat, joita ei enää saada. Olet yllyttänyt työväkeä niin ettei enää tahdota tehdä työtä, neiti on kyllästynyt, pehtori muuttaa.
Joili naurahtaa.
— Kun neiti tulee tupaan tai kyökkiin, niin ei enää nousta ylös, vaan istutaan lakki takaraivolla juuri niinkuin sinä nyt seisot tuossa. Sinä olet saarnannut, että se on nöyryyttä ja niin näytetään, ettei vain olla nöyriä eikä tervehditä haltiaväkeä. He ovat kyllästyneet ja myyvät talon.
Joili nauraa.
— Eversti on juonut ja tarvitsee rahaa eikä siinä riitä vähemmät kuin
Louhilinna likoon.
— Ne ovat ihmisten puheita. Joka on nähnyt kaikki nämä herrat lapsesta, tietää että ne ovat ihmisten puheita. Mutta meiltä menee hyvät haltiat ja se on sinun syysi se.
Joilin niska nousee ja silmät leimahtavat.
— Mutta jos itse rupeaisimme haltioiksi…