— Niin, niin, mamma! jatkoi Allan ja sulki hänet syliinsä.
Silloin purskahti äiti itkuun. Hän pusersi Allania vastaansa, hän painoi päänsä hänen rinnalleen ja itki, itki. Allankin liikuttui ja kyynelissä valui pois heidän kauan kannettu, karvas tuskansa. Häpeä otetaan pois. Pieni Alice pelastaa heidät kaikki, pieni Alice tekee Allanin onnelliseksi. Siunattu pieni Alice!
Seuraavan päivän aamuna oli Alice luvannut tulla Sophie-tätiä tervehtimään. Ei olisi hovineuvoksetar suuremmalla hellyydellä voinut odottaa omaa lastaan kuin hän odotti tulevaa miniäänsä. Koti oli täynnä kukkasia, koruompelut, jotka laatikoista otettiin esiin vain juhlatilaisuuksia varten, olivat levitetyt sohvan selustoille ja pöydille. Hovineuvoksetar pukeutui vaaleaan kesäpukuunsa, joka oli teetetty ulkomaanmatkaa varten. Ja irtonaisia ruusuja, kaikkein kauneimpia, oli varattu Alicen hiuksiin.
Mutta Maiju! Maijuhan on talossa! Se ajatus tulee kuin pisara myrkkyä ilon pikariin… Maiju on voinut huomata nämä valmistukset. Maiju voi alkaa aavistaa jotakin. Maiju ei saa alkaa aavistaa! Hänet on siksi aikaa toimitettava pois talosta… vaikkapa jollekin asialle. Vain siksi aikaa, jolloin Alice on täällä. Hän saa lähteä viemään kirjettä Märtalle Kaivopuistoon.
Maiju lähtee Kaivopuistoon ja hovineuvoksetar painaa rintaansa vasten Allanin tulevan vaimon, itkee yhdessä hänen kanssaan ja kertoo hänelle kuinka hän aina on toivonut Allanille juuri häntä eikä ketään muuta.
Alice ja Allan istuvat rinnan sohvassa. Alicen hiuksissa on vaaleita ruusuja. Alice nojaa päätään Allanin olkapäähän ja Allan pitelee hänen kättään. Päivä paistaa heihin. He puhuvat tulevaisuudestaan. Nyt aluksi kihlaus on pidettävä salassa ja vain likeisimmät saavat siitä tietää. Sitten syksyllä, kun täti ja Allan palaavat ulkomailta, se julkaistaan.
— Kuinka sinä nyt, Ali, raskit lähteä mamman kanssa? sanoo hovineuvoksetar ja katselee heihin hymyillen ja kyyneliään kuivaellen.
— Mutta täti rakas! vastaa Alice sulhasensa puolesta.
— Minä olen oikeastaan nyt niin terve, etten enää tarvitsisi mitään kylpymatkaa, vakuuttaa hovineuvoksetar.
— Niin kai, sanoo Allan hymyillen. — Ehei, pikku mamma, kyllä me lähdemme. Minä olen täällä koko talven pelännyt ja vavissut tähtesi. Kyllä sinun nyt pitää tulla terveeksi.