— Katso! hän äänsi kuin toivoa herättääkseen.
— Niin, sanoi Erkki kolkosti, — taivaalle nousi tähti ja minun sydämmestäni se sammui… Sellaista on elämä.
Hetken kuluttua hän jatkoi kovalla, käskevällä äänellä:
— Älä tästälähin koskaan anna minulle itsestäsi mitään tietoja, kohtele minua kuin ventovierasta!
— Niinkö, että meidän ystävyytemme nyt on kokonaan lopussa? kysyi Anna pelästyneenä, — se ystävyys, joka minulle on tuottanut niin paljon onnea? En saa siis sinulta koskaan odottaa tai sinulle lähettää tervehdystä, kun vanha vuosi vajoo umpeen, ystävänä ylpeillä sinusta kun olet suorittanut tutkintoja. Olenko ymmärtänyt oikein?
— Niin.
— No sitte kiitän sinua näistä olleista ajoista. Sinä olet tuottanut minulle paljon onnea.
Hänen äänensä värisi hellästi. Seurasi pitkä äänettömyys. Iltarusko oli muuttunut kiiltäväksi pimeydeksi ja taivas oli tähtiä täynnä. Valot loistivat vastaan Rauhalan ikkunoista. Ratto rupesi haukkumaan. Jo ajettiin sisään portista.
— Anna, suo anteeksi, ollaan ystäviä, pyysi Erkki hiljaa.
Ratto ryntäsi rekeen heidän päällensä. Lamppu kädessä tuli palvelustyttö kuistille. Etehisessä sai Anna painetuksi Erkin kättä.