— Onhan tässä suuri kylä. Ehkä sieltä antavat.
Emäntä vastasi nytkin lyhyesti. Hänellä oli paljon muuta puuhaa.
Nuori mies läksi. Hän asteli mäkeä alas. Tuuli tarttui hänen vaatteisiinsa ja lumi tukkosi tietä hänen edessänsä.
Kotiin on kuusi penikulmaa, on aamu, kello on vasta kymmenen. Saattaa siis ehtiä sinne kunnes joulukuusi sytytetään. Mutta vitkasteluun ei ole aikaa.
Hän käveli voimiensa takaa. Kylä oli suuri ja herraskartanot näyttivät muhkeilta. Tuossa pihassa oli renki pystyttämässä kauralyhteitä ja nuori neiti antamassa määräyksiä. Hänen yllään ei ollut päällysvaatteita, suuri huivi vain oli kiedottu olkapäitten ympäri. Tuuli riisti hänen hameensa helmoja, jotka vasta ylettyivät hiukan polven yli, ja vei hiuksia hänen kasvoilleen. Puuhaten hän huivinsa alta irroitti kättänsä osoittelemaan rengille ja varoittamaan pikku siskoja, jotka punaposkisina, teuhaten, mellastivat ympärillä lumessa.
Kuva oli niin kotoinen: ettei kulkijapoika saanut astelluksi ohitse. Koira huomasi pitkän miehen seisovan maantiellä ja ryntäsi haukkuen häntä kohti. Hän asteli jo eteenpäin, poikkesi sitte vaatimattoman talon pihalle.
Pieni rakki ärjähti sieltäkin vastaan, mutta siat tonkivat rauhallisesti pyttyä, joka oli kumossa, ja harakat raksuttelivat havuläjillä. Tuvan ovi oli auki, ja huone sinisenään haikua. Emäntä leipoi vehnäsiä pöydän takana, lapset vaanivat hänen vieressään. Lattia oli pesty, ikkunalla seisoi suuri talinen haarakynttilä, jalkana sillä oli leveä nauris, johon oli kaivettu sopiva läpi.
— Kyllä meiltä saisi hevosta, vastasi emäntä vieraan kysymykseen. — Kunhan se Antti tulisi kotiin. Sattui tästä kauppamieheen. Mutta jos istutte odottamaan, ei hänen enää pitäisi kauvankaan viipyä.
Hän istuutui ja otti syliinsä pienen tytön, joka oli yhtä suuri kuin hänen pikku siskonsa pappilassa. Tällä oli vaaleat hiukset ja siniset silmät niinkuin hänelläkin. Ujosti lapsi taivutti päänsä ja hypisteli hameensa karkeaa saumaa. Nuori mies houkutteli häntä kohottamaan katsettaan. Hän veti esiin kellonsa ja näytti hänelle kiiltäviä ulkomaalaisia kuparirahoja. Se auttoi: tyttö katseli niihin ensin arasti, mutta tuli yhä rohkeammaksi. Vihdoin alkoi keskustelu.
— Mikä sinun nimesi on?