Hän nosti veitsenkärjellä leivoksia vadille. Lemu sulasta voista ja paistetuista luumuista täytti koko huoneen.
— Mutta minä tulen kaukaa, en ole kolmeen vuoteen käynyt kotona.
Minulla on kiire.
Emäntä heitti häneen pitkän katseen. Hän nieli ajatuksensa: vai niin nuorena olet karannut kotoa! Mitä roistontöitä lienetkään oppinut — — — Ääneen hän sanoi:
— Meiltä ei anneta hevosia. Ottakaa mistä saatte. Kaksi kyytiä olen jo tänään lähettänyt. Enempää ei ole pakko panemaan. Siitä menisi sitä paitsi kaksinkertainen kyytiraha ja ties, kykenisikö sitä jokainen kulkulainen maksamaan.
Nuori mies päästi kirouksen ja meni kestikievarihuoneeseen. Permanto oli vasta pesty jouluaaton kunniaksi. Ilma oli kostea ja ummehtunut, tuli juuri sytytetty uuniin. Hän rupesi päiväkirjasta tutkimaan kaksinkertaisen kyytirahan suuruutta ja laski kymmenenteen kertaan kukkaronsa sisällön. Tulos oli mieltä masentava. Ei riittänyt rahaa edes ruokaan ja paistettu luumunhaju tuvassa oli herättänyt nälän. Hän istuutui tulen lämpöön jalkoineen, joita paleli.
Ulkona tuuli. Ikkunasta näkyi talvinen maisema, aita, koivu ja jäinen järvi. Lumi lenteli suurissa pyörteissä ja nurkissa soitteli ja vinkui. Mitenkähän nyt oli laivalla, laivalla joka kolme vuotta oli ollut hänellä kotona? Se läikkyi nyt Atlantilla. Ja siellä voi läikkyä koko komeasti!
Hän tuijotti ulos ikkunasta.
Mäkeä ylös nousi hevonen, perässä vihriä kuorma, joulukuusikuorma… Se kuorma se likenee paraikaa tuttua pappilaakin… Vanha Mikko on ajamassa… Kauralyhteitä pystytetään pihaan taivaan linnuille jouluiloksi. Tytöt tulevat portaille valitsemaan kuormasta kauniinta kuusta. He ovat paljain päin ja hameisillaan, kädet jauhoissa, posket joulupuuhista hohtavina ja silmissä salaperäinen, toivova ilme. Ja vihdoin tulee joukkoon äiti, äiti kulta, sileässä harmaassa hameessaan. Kuinka hänen totiset kasvonsa ovat kauniit, kuinka suorina hiukset reunustavat otsaa, joka on tyyni ja valkoinen! Ja kuinka hänen silmistään loistaa hyvyys, rakkaus! Kuinka saattaakin hennota pahoittaa äidin mieltä, hänen, joka kärsii jokaisesta nuhdesanasta minkä hänen täytyy lausua lapsilleen…! Anteeksi äiti armas, unohda kaikki ja ota minut jälleen syliisi niinkuin ennen, silitä hiuksiani kätesi laheudella, anna minun levätä rinnallasi… Siitä on niin kauvan kuin olen ollut kodissa. Kaihoan joulukuusta, jouluvirttä, rakkautta… Äiti itkit ja kielsit merillekin menemästä, vaikka kaikki muut kehoittivat, isäkin, kun ei poika menestynyt koulussa…
Kuului hiljainen risahdus, kun hiiltyneet puut pesässä lankesivat läjään. Mies heräsi ja hypähti ylös. Hän oli nukahtanut kestikievarin puutuolille. Ruumiissa oli lämmin, suloinen tunne ja nälkäkin oli unohtunut. Hän veti väljää takkia kireämmälle ympärilleen ja läksi tupaan.
— Ehkä te sentään voisitte antaa hevosen tai neuvoa jonkun paikan, josta voisi saada hevosen.