Yhtenä iltana olen jo paljain päin, nojaan pääni puuhun ja pitelen käsiäni ympäröimässä sen runkoa. Tuo punertava rusko taivaalla ennustaa lämmintä aikaa, joka vie viimeisetkin hanget ja jääryhmät, se aukaisee hiirenkorvalle lehtisilmut, nurmi jo vihannoi maakaistaleella seinivierellä, siellä kasvaa nokkonenkin, joka jo osaa polttaa. Kaikki tämä — lahoova jää, säpäleet hangista, linnut ja puut, se on juuri sitä, jota niin olen kaihonnut… kevättä, kevättä! Väkevänä voimana se hurmaa olentoni, niin että puserrun kovasti koivun runkoa vastaan ja huuliltani pääsee huuto, kiitosta, riemua täynnä.
1893.
Jouluaattona.
Emäntä oli tuvassa paistamassa torttuja. Kyytipoika, joka juuri oli palannut kyytiä viemästä, seisoi hiiloksen ääressä lämmittelemässä. Leivokset olivat rasvanneet emännän kädet kiiltäviksi, hän niitä nuolasi tuontuostakin. Poika seurasi innolla hänen liikkeitään. Mustin haukunta pihasta herätti heidät molemmat ajatuksistaan.
— Taas tuodaan kyytiä, virkkoi emäntä. — Meiltä menee ylimääräinen kyyti.
Liinaharja hevonen oli seisahtunut rappujen eteen, nuori herra kiepahti reestä, kyytimies raastoi alas punaisen puukirstun ja kantoi sen kuistille. Herralla oli päässä leveäröytäinen huopahattu ja avara sininen päällystakki, joka väljänä kuin vaatteet linnunpelätinpuilla, riippui hänen laihan ruumiinsa ympärillä. Emäntä sai hänestä sen käsityksen, ettei hän ollut mikään oikea herra, vaan ehkä tukkiherra tai teurastaja. Sentähden hän huomasi tarpeelliseksi varoittaa kyytipoikaa uskomasta hänelle ohjaksia — siinä tapauksessa että kyyti annettaisiin —, ja asettui uhkaavaan asentoon, kuullessaan askelten likenevän tuvan ovea.
Matkustaja oli solakka nuori mies, kasvoiltaan melkeinpä vielä lapsi.
Arasti hän nosti lakkiaan emännälle.
— Minä ottaisin kyytiä kaupunkiin, nyt heti.
Hän mursi omituisesti puhuessaan suomea. Päällystakkina hänellä oli ohut suvipalttoo ja paidasta näkyvä kaulus oli tumman sininen. Hänen kasvonsa olivat laihat, tukka lyhyt ja tumma, nenä hienopiirteinen, silmissä ja huulten kaarevuudessa jotakin kärsivää.
— Meillä ei nyt ole hevosta, kaikki kyydit ovat menneet, vastasi emäntä lyhyesti.