— Mutta kuinka lapsi voi jäädä tänne yksin?
— Se nukkuu siinä aamuun asti kuin puupalikka, vastasi nuori äiti huolettomasti.
— Onko ne tanssit vai mitkä? kysyi Hanni.
— Tanssit, tanssit!
Loviisan liikkeissä oli tavaton into tehdä kiirettä ja pian päästä matkaan. Lapsi oli hänen käsissään kuin pallo vain. Hänen suunsa oli hymyssä ja silmät kiilsivät. Hannin poskia alkoi polttaa.
Tansseihin! Hän ei koskaan ollut saanut tarpeekseen tanssia, vain pari kertaa talkoojuhlissa maistaa niin paljon, että tiesi hyvältä maistuvan. Hänen päätöksensä oli miltei jo valmis.
— Missäs ne tanssit ovat? kysyi hän kiihkoaan pidätellen.
— Kankaanpäässä — missäs sitten!
Hannin sydän vavahti ja hän painoi kädet silmilleen. Äiti oli kieltänyt sinne menemästä eikä voinut syyttää vanhoja herrasväkiäkään, kun he olivat poissa Kankaanpäästä. Hanni painui takaisin vuoteeseensa. Tuntui kovin raskaalta, itku alkoi taas nousta rintaan.
— En minä nyt kuitenkaan…