— No, johan se sinulle lähetti terveisiäkin, kehui nätiksi likaksi ja käski minua toimittamaan sinua tansseihin.
— Enhän minä ole nähnyt häntä kuin yhden kerran, hätääntyi Hanni. —
Hän juotti lauantaina meidän hevosta. Ei hän tiedä, kuka minä olenkaan.
— Näyttipä hyvästikin tietävän…
Hanni painoi alas silmänsä. Hän ei olisi tahtonut näyttää, miten mukavalta hänestä tuntui.
— Mitäs sinä puhut, näkeehän sen päältäsikin, että teidän välinne jo ovat selvillä!
— Ei ensinkään!
Loviisa vilkaisi Hanniin leikillisesti ja rupesi laulamaan.
— Tietääkös Loviisa, alkoi Hanni hetkisen perästä hämillään, — onko kartanossa tätä nykyä nuori herra nimeltä Kyösti… Oli syksyllä kumminkin.
— Missäs virassa sen pitäisi siellä olla?
— En minä sitä tiedä.