Ruustinna keksi äkkiä keinon. Hän haki eteisestä Ester-rouvan silkkihuivin ja meni ystävällisin hymy huulillaan hänen luokseen.
— Täällä on niin vetoista, sanoi hän, — pelkään, että rouva von
Holtenin tulee kylmä. Te ette saa kylmettyä täällä pappilassa.
— Oo, hyvä ruustinna! huudahti Ester-rouva herttaisella päännyökkäyksellä ja antoi ruustinnan viskata huivin ympärilleen. Mutta se ei kauan peittänyt hänen paljauttaan, sillä hän käytti sitä leikkikalunaan, milloin käärien sitä auki, milloin viskaten syrjään. Kun vihdoin maisteri Holmström tuli tarjoamaan hänelle käsivarttaan, viedäkseen hänet leikkimään toiseen huoneeseen, niin riuhtaisi hän sen kokonaan yltään ja se jäi hulmuamaan käsivarrelle, missä sitä vähimmin olisi tarvittu. Naiset punastuivat hänen puolestaan.
Hanni oli huumauksissaan. Hän ei yrittänytkään askareilleen, vaan unohtui ovensuihin seisomaan, suu hymyssä ja silmissä kaihoava, surumielinen ilme. Häntä sai tuupata ja käskeä, sai asettaa tarjottimen hänen käsiinsä ja kun hän vihdoin tuli tajuihinsa, oli hänen silmissään kyyneliä.
— Mikä sinulle on tullut? kuiskasivat hänelle toiset piiat, mutta hän ei vastannut, katsoi vain vihaisesti.
Mikseivät nuo herrat häntä tunne? Kun he kävivät hänen kotonaan, niin he olivat kovin ystävällisiä. Nyt eivät tervehdi, eivät edes näe. Hän asettuu heidän eteensä ja katsoo suoraan silmiin — eivät tunne. Patruunakin tuijottaa kuin kiveen. Hanni tahtoo, että he hänet näkevät, tuntevat ja tervehtivät häntä. Ei mitään muuta hän heiltä vaadi…
Hän kantaa raskasta tarjotinta, joka on kukkurallaan leipää, seitsemää, kahdeksaa eri lajia. Rouvat ottavat jokaista eri lajia, levittävät nenäliinan polvelleen ja laskevat saaliinsa siihen. Toiset ottavat salaa kaksikin piparkakkua. Ikkunalaudat ovat ennestäänkin täynnä heidän säästöjään, suuren vehnäviipaleen päälle on asetettu kokonainen läjä pientä leipää. Kuinka hitaasti he ottavat jutellen ottaessaan kaiken maailman asiat! Hannin ajatukset ovat viereisessä huoneessa, josta kuuluu naurua. Hänen tekisi mieli viskata maahan koko tarjotin ja juosta sinne leikkimään.
Hänen on määrä ensin tarjota Kankaanpään rouvalle. Ester jää pitkäksi aikaa kujeilemaan teekuppinsa kanssa. Ei hän jaksa juoda kokonaista kuppia, ehkä maisteri olisi niin ystävällinen ja kaataisi toiseen kuppiin… Enemmän, enemmän! No kas noin. Entä mitäs leipää, kun ruustinnalla on täällä niin paljon hyvää? Vihdoin hän valitsee pienen rinkelin… Ei ole nälkäinen, miettii Hanni ihaillen. Siitä sen paikalla erottaa hienon ihmisen. Nuo muut ovat syöneet kuin sudet. Ja sitä pientä palastaan nakertelemaan nuori rouva viskautuu nojatuoliin pidellen sitä kahdella hienolla sormella… Hän on kaunis kuin kuva, kuinka voi olla noin valkoinen rinta? Suu on kuin marja!
Hanni on seisahtunut Kyösti-herran eteen, puna poskilla, mieli täynnä pelonsekaista toivoa. Eikö hän nyt tunne häntä? Jollei hän pian tunne, niin Hanni totisesti puhuttelee. Hän kuumenee kuumenemistaan, punehtuu punehtumistaan, mutta ei kehtaa puhjeta puhumaan.
Äkkiä Kyösti-herra nostaa silmänsä, katselee ikään kuin tutkien, hämmästellen ja miettien. Hannia pyörryttää.