Herrat kohoutuvat kohteliaampiin asentoihin, Kaarle Juhana vie vaistomaisesti kätensä siveltämään partaansa ja hiuksiansa. Häntä, häntä tytöt etsivät. Onhan hän luvannut laulaa. Toistensa käsivarsiin nojaten lyöttäytyvät he hänen ympärilleen, hyppelevät, nauravat, huudahtelevat ja kuljettavat setä Kaarle Juhanan riemusaatossa soittokoneen ääreen.
— En tänään ole äänessä, selittää Kaarle Juhana. — Minun ei pitäisi laulaa.
Siitä eivät tytöt tahdo kuulla puhuttavankaan. Rouva von Holten on kivenkovaan kieltäytynyt esiintymästä, eiväthän he voi koko iltaa olla ilman laulua. Kaarle Juhana ei saata olla epäkohtelias naisille, hän koettaa aina täyttää heidän toiveensa. Hän laulaa siis, koska Ester suostuu säestämään, pitää kättä sydämellään ja silmäilee tunteikkaasti eteensä. Ääni ei todellakaan tahdo kulkea eikä Ester-rouva osaa säestystä, mutta molemmat tekevät parastaan ja yleisö palkitsee heitä vilkkailla kättentaputuksilla.
Laulun lakattua kiertelee rouva Gran keränä keskelle salin lattiaa, leipoo siinä käsiään ja laulaa äänellä, jossa ei ole hituistakaan sointua: "Koska tyttö häitä pitää, kuka sulhanen olla saa?" Hän koppaa maisteri Holmströmin rinnalleen ja pian on hän piiriksi koonnut koko nuorten joukon. Wahlberg on painunut sohvaan everstinnan viereen, mutta ei kauankaan saa olla rauhassa, hänen pitää tulla "leikkaamaan kauraa", hänen pitää jäädä leskeksi…
Jännittyneinä seuraavat rouvat seiniltään nuorten ilakkaa ja joku herrakin on jäänyt ovensuuhun katselemaan. Mutta ruokasalin ovelle pysähtyvät piiat, milloin silmänräpäykseksi töiltään ehtivät, kiistelevät siitä, kenellä on kaunein puku, kuka on kaunein, mikä herra mistäkin tytöstä pitää… Kankaanpään armosta tietysti on enemmän puhumista, joku piioista väittää nähneensä, että se nuori helsinkiläinen herra, joka on Kankaanpäässä vieraana, suuteli hänen kättään.
Rovastin kamarista ovat herrat toinen toisensa perästä siirtyneet saliin tai vierashuoneisiin. Veljekset Kustaa ja Otto von Holten huomaavat äkkiä istuvansa kahden kesken pöydän ääressä.
Otto von Holten on kaiken iltaa hajamielisenä seurannut mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän on oudolla mielellä, hänessä liikkuu jotakin poikamaista, iloista, huoletonta. Hän olisi valmis mihin kepposeen hyvänsä, hän ei vähääkään välittäisi siitä, että kaikki nämä naiset ja herrat saisivat halvauksen hämmästyksestä… Se on kummallista, ei hän saata muuta kuin ihmetellä. Hän katselee itseänsä ikään kuin ulkoapäin ja sanoo itselleen: sinä Otto von Holten, sinä vanha raato, väsynyt naisiin ja kyllästynyt viiniin, oletko sinä hullaantunut kuin koulupoika? Ainoa, mikä tekosi tekee hiukankin käsitettäväksi, on sen mahdottomuus. Jos olisit rakastunut johonkin aatelisneitiin, niin ansaitsisit korvapuustin — mutta sinä olet rakastunut pieneen piikatyttöön, rakastunut, rakastunut — se on niin hullua, että sinulle täytyy suoda se anteeksi.
Kaikki oli tapahtunut aivan luonnollisella ja vaatimattomalla tavalla. Kun he ajoivat pappilan pihaan, karkasi nuori tyttö vastaan ja auttoi Esterin reestä. Otto huomasi jo silloin, että se liikkui sulavasti ja oli hyvin solakka — hän huomasi yleensä ensi silmäyksellä naiset ja mihin he kelpasivat. Eteiseen tultua muisti hän jo, missä oli tytön nähnyt.
Jo oli siis nyt sekin päässyt tänne kirkonkylään! Niin, niin, itsehän hän kehoitti. Mutta hänet valtasi samassa ikään kuin jonkinlaisen omantunnonvaivan vivahdus ja pelko siitä, että sille jotakin täällä tapahtuisi.
Hän seurasi sitä pitkin iltaa, näki tytön luovan häneen rukoilevat siniset silmät, jotka soimasivat siitä, ettei hän häntä tuntenut. Se teki niin hyvää, niiden silmäyksien alla suli hänen sydämensä… Mutta hän ei näyttänyt mitään, oli katsovinaan ohi ja ajattelevinaan muuta… Hänellä oli taito katsella sillä lailla, että toinen luuli silmien tähtäävän ohitse… Nyt oli hän sillä päällä, että äkkiä olisi voinut tarttua tytön käsivarteen, asettua papin eteen ja pyytää, että hän vahvistaisi heidän avioliittonsa. Hän oli varma, että niitä kauppoja hän ei katuisi, hän ei ikinä ollut mistään asiasta ollut niin varma kuin siitä. Se oli selittämätöntä. Että vanhan, kokeneen ja järkevän miehen elämässä voi sattua jotakin sellaista!