— Mikset tanssi? kysyi Alhon patruuna äkkiä.
— Mikset itse tanssi? vastasi Otto ja punastui ikään kuin hänet olisi tavattu pahanteosta. Mutta sitten heittäytyi hän loikomaan sohvaan ja jatkoi: — Rovasti tarjoaa tänä iltana sekä hyviä sikaareja että hyvää konjakkia. Minusta tässä on hyvä istua.
Alholainen vaikeni vähän aikaa ja siirtyi sitten sohvaan veljensä viereen.
— Kuule, Otto, sinun maaltasi käy yhtä mittaa torppareja minun luonani pyytämässä torppaa. Näyt pitävän suursiivousta.
— Eiköhän mahtane olla tarpeen! vastasi Otto tyynesti.
— Aiotko todella panna toimeen senkin uhkauksesi, että hävität koko kylän kirkon ympäriltä?
— Eikö se ehkä ole tarpeeksi ruma?
— Mutta siitä vähenee aika lailla työvoimasi. Nuo itselliset ovat sentään tehneet monta päivätyötä kiireellisenä työaikana…
— Ja juoneet monta pulloa sinun oluttehtaastasi. Ei sinun tarvitse pelätä, että Kankaanpään työväki loppuu. Kyllä työväkeä on, kun vain viitsivät jotakin tehdä… Ja nyt minä lähden tanssimaan.
Salissa oli franseesi täydessä käynnissä. Rouvat, jotka istuivat pitkin seiniä, haukottelivat. Emännät ovensuusta olivat kadonneet ja tytöt, joita ei oltu pyydetty tanssiin, koettivat näyttää tyytyväisiltä viereisessä huoneessa. Alhon patrunessa oli vetäytynyt nurkkaan pienen pöydän taa ja selaili siellä jotakin kirjaa. Hän oli levottoman näköinen ja katsahti pelästyneenä ympärilleen, kun joku läheni häntä.