Hanni kyllä tietää, että äiti on huolissaan. Hän koettaa olla niin kiltti, hän täyttää äidin toivomukset jo ennen kuin äiti on ne lausunutkaan. Illalla hän tekeytyy pieneksi lapseksi, kapuaa äidin polville, kietoo kädet kaulaan ja pusertaa vastaansa.
— Mamma, oma hyvä mamma! Sinulla on niin kauniit silmät, Hanni rakastaa sinua, älä itke!
Hän hymyilee syvine silmineen, joitten kiilto on kostea kuin lähteen kalvon, heittäytyy taapäin, keikauttaa päätään ja katselee veitikkamaisesti ja kiehtovasti. Jo alkaa puhua ruotsia.
— Mamma, älä itke! Isä on niin väkevä, kuka hänelle uskaltaisi mitään tehdä. Kyllä isä tulee takaisin… Mamma, rakastathan sinä Hannia?
Äiti ei vastaa, painaa vain Hannia syliinsä, huojuttelee häntä siinä hiljaa ja kyynelet valuvat alas poskia. He istuvat kuistin portailla.
Ilta on lämmin ja vasta-auenneet koivut lemuavat. Niiden kukkeita latvoja kohoilee pitkin rantoja, siellä täällä hennon vihannan keskellä ylenee mänty tai kuusi. Järven tyynessä näkyy syvä taivas ja lahden suussa lepää pienoinen saari koivuineen, jotka ojentuvat vettä kohti, ikäänkuin heittäytyäkseen sen syliin. Herkkinä vaeltelevat pilvet taivaalla, niiden värit vaihtelevat lakkaamatta. Käki kukkuu saarelta, toinen vastaa rannalta, kolmas ja neljäs kukahtelevat koivusta kaivon vierellä. Koiranputket pihamaalla ovat sysänneet meheviä lehtiä ja nuppupäisiä runkoja. Nokkosten päät ovat vielä punertavat, ilma on täynnä pieniä, keveitä hyönteisiä ja kevään lemua.
Vaikea, vaikea täältä olisi lähteä, hyvä täällä on ollut. Paljon syntiä tuntee Liena tehneensä miestään ja sydänmaata kohtaan, kun on valittanut kohtaloaan. Kun saisikin takaisin Kallen ja entiset hyvät ajat, niin ei ikinä toivoisi muuta…
Otto-herra tulee Kankaanpäähän nuoren armonsa kanssa, hän asettuu asumaan niihin huoneisiin, yhdessä he tulevat käyskelemään siinä puistossa… Ei, ei, pois ne ajatukset, hän ei tahdo ajatella mitään, ei muistaa mitään!… Hän huutaa Hannin nimeä ja tarttuu hänen käsivarteensa.
— Lapseni, on jo yö, mennään levolle!
Hanni säpsähtää unenhorroksista ja katselee kummastuneena äitiin.