Hanni ei kuule, sillä veräjäpuut kolahtavat maata vastaan.
— Mitä vaari sanoo?
— Kysyn vain että Mörököllin morsianko se sieltä tulee? Mikä halu sinulla pitää olemankin katkoa kukkia ja sitten noin kekkaloiden kulkea ikäänkuin olisit vene tuulessa…
Tyttö katsoo häneen suurin, hämmästynein silmin.
— Ja mitä sinä aina hoilottelet niinkuin olisit kulussa ylenannettu kyytipoika? Aina minun pitää kuulla sinun vikinääsi korvissani, jos istun tässä saunan kynnyksellä tai ruuhessani, aina se vain jostakin soi…
Hannin silmät käyvät kosteiksi ja hän katselee vanhukseen ikään kuin pyytäen. Vaari jo heltyykin ja lähtee lisäämään uuniaan. Hän soisi, että Hanni sillä välin poistuisi, ja viipyy saunassa kauemmin kuin tarvitsisi. Mutta kun hän palaa ulos, niin seisoo tyttö yhä paikoillaan. Hän hymyilee hiukan arasti, ikäänkuin kysyäkseen: eihän vaari enää ole suutuksissa? Ja nähdessään, että vaari jo on ystävällinen, viskaa hän koko esiliinansa vaarin syliin ja karkaa lehmien luo, salavihkaa nauraen.
Vaari jää tuijottamaan kukkasia, joita on hajonnut maahan ja hänen polvilleen. Jokin kukkanen on tarttunut hänen hiuksiinsakin eikä lähde kuin kouralla kaapaisten. Mutta kaikki hänen aseensa ovat nyt kadottaneet teränsä. Hän häpeää pahaa ajatusta, joka äsken hänessä liikkui… Tyttö on puhdas kuin lähteen vesi, ei toki ole synti katsella kukkasia ja lehtiä. Ihmisten iloksihan hyvä Jumala ne loi… Iloitkoon lapsi niin kauan kuin voi, kolkkoa on metsässä ja pirtissä, kun ei hänen riemuansa sieltä kuulu.
Pikku Hanni ei tosin aina ole iloinen. Jota useampi vuosi on kulunut yli kymmenennen syntymäpäivän, sitä epätasaisemmaksi on hänen luonteensa käynyt. Hyvän tuulen mentyä saattaa hän olla kiukkuinen ja katkera ja soimata vanhempiaan siitä, että he ovat haudanneet hänet tänne. Häntähän pidetään kuin vankia ja pahantekijää, ei koskaan päästetä nuorten joukkoon. Ei hän viitsi tänne jäädä, hän lähtee kirkolle, pääseepähän johonkin palvelukseen.
— Vait, vait, lapseni, kuiskaa äiti pelästyneenä. — Tuki suusi syntiä puhumasta. Jos vaari kuulee, niin hän sinua lyö…
— Lyököön vain, minä en välitä! Vaari minut tahtoisi vaikka kaivoon upottaa, etten näkisi kuuta enkä päivää enkä kukkia. Mieluummin kuolen kuin vaaria tottelen.