Liena ei ole kuulevinaan.
— Joko ne pöksyt siellä kuivavat? huutaa joku porstuaan hänen jälkeensä.
Nuorin herroista tulee tupaan. Se on hiukan humalassa, iloisena ja ystävällisenä. Alkaa koetella vaatteita, jotka riippuvat orrella, pistää lauluksi, ottaa pari tanssiaskelta ja seisahtuu Lienan eteen.
— Hei, akka kulta! Mihin sinä lähetit neidin? Olisi tanssittu!
Lienan käy häntä sääli. Tuskin on kahdettakymmenettä ikävuottansa täyttänyt! Äsken tullessaan oli niin kohtelias, teititteli — nyt sinuttelee ja puhuu ihan kuin patruuna.
Kyösti istuutuu tuvan sängynlaidalle, Liena kerää vaatteet orrelta, vie ne kamariin ja viskaa suurena läjänä tuolille. Kun hän palaa pirttiin, ovat lapset kaikki nuoren herran ympärillä katsomassa hänen kelloaan, eikä aikaakaan, kun hän keikahtaa sänkyyn ja nukkuu sikeään uneen.
Herrat pukevat hiljalleen vaatteita ylleen, paitsi vanha herra
Wahlberg, joka olkien päällä vetelee makeita unia.
— Mitä Ester-rouva sanoisikaan, virkkaa Björkell patruunalle, — jos tietäisi, miten sinä täällä metsäkulmilla elelet?
— Hoo, kyllä hän puolensa pitää. Myönnä, että otus tällä kertaa on harvinaisen houkutteleva.
— Minä ennustan, minä ennustan, pojat, että joku teistä vielä tulee maksamaan lapsenruokkoa tähän torppaan.