— No lapseni, lapseni, lohduttaa Liena, — ei käärme pienten lasten luo tulekaan.
— Äiti, Hanni ei tahdokaan tulla suureksi, Hanni tahtoo aina olla lapsi.
Hanni itkee aivan nääntyäkseen, hän ei rauhoitu mistään pyynnöistä eikä vakuutuksista. Äiti pelästyy hänen sairastuneen, nostaa hänet käsivarsilleen ja kantaa sänkyyn. Yhä vielä Hanni itkee, tuntuu niin hyvältä, kun he kaikki ovat ympärillä häntä vaalimassa ja hoitamassa. Hän tuntee nyt aivan selvästi, että se suuri käärme, joka kävelee kahdella jalalla, on pistänyt häntä käsivarteen. Voi kuinka siihen koskee!
— Mikä tuli? kysyy äiti hätääntyneenä.
— Tuohon, mamma, käsivarteen se pisti!
— Mikä pisti, oma lapseni?
— Se suuri käärme!
— Eihän, eihän, lapseni!
Äiti lohduttelee, silittelee Hannin päätä ja kostuttaa ohimoja kylmällä vedellä.
— Mitä ne lasta pelästyttävät! rauhoittaa hän suudellen Hannin otsaa.