— Mistäs kaukaa olette? Olettekos ennen nähnyt tällaista kartanoa. Aijai kuinka tässä talossa vietetään lystiä päiviä, täällä huvittelee sekä herrasväki että palvelijat. Tänäkin iltana on tanssit. Tahdottekos mukaan?
— En, en, hätääntyy Hanni vastaamaan ja tuntee samassa, että hänen kovasti tekisi mielensä.
— Katsokaas tuonne, tyttö, huudahtaa mies, — tuolla puutarhassa kävelee meidän nuori armo.
Puutarhan puoleisille portaille on astunut pitkä, upea nainen tulipunaisessa puvussa. Se näyttää olevan jotakin lämmintä, pehmoista kangasta ja soluu väljänä ruumiin ympäri. Pitsitetyt liepeet lakaisevat maata. Hanni katselee häntä vilkkumatta ja unohtaen kaiken ympäristön.
Nuori rouva seisahtuu katselemaan puistoon, jonka oksille on jäänyt vain jokin harva, keltainen lehti. Järvi kimmeltelee sinisenä puunrunkojen välitse.
Hän tuntuu jääneen siihen hengittääkseen ilmaa keuhkoihinsa, sillä äkkiä taivuttaa hän vartaloaan taaksepäin ja nostaa käsivartensa ikään kuin avaruutta syleilläkseen. Kauan aikaa pitää hän käsivarsiansa kaaressa päänsä päällä. Leveät, pitsitetyt hihat valuvat olkapäille asti ja käsivarret ovat paljaina. Vihdoin laskeutuvat kädet ja "armo" astuu alas puutarhaan.
Hannin tekisi mieli nähdä häntä lähempää, kuulla hänen äänensä, palvella häntä. Hän tahtoisi ruveta hänen piiakseen, hän on varma siitä, että sitten hän olisi oikein onnellinen… Armo painuu syvemmälle puistoon ja vain hänen hameensa pilkottaa sieltä punaisena kuin tulen liekki.
— Kuka neiti se sitten oli, uskaltaa Hanni vihdoin kysyä, — joka äsken kävi tuossa?
Mies naurahtaa.
— Neiti! Ei se mikään neiti ollut, mutta kas meidän talossa ovat piiatkin hienoja kuin neidit. Se oli armon kamarineitsyt. Se on Ruotsista kotoisin eikä osaa yhtään suomen sanaa. Eikös ole nätti tyttö?