Hanni ei ehdi mitään sanoa, ennen kuin pihasta puhutellaan Nyymannia.
— Mitäs se Nyymanni siellä kuhnii? Kiireesti olutta noutamaan! Tulee paljon herroja eikä enää kuulu olevan omillekaan väille aamiaiseksi.
— Mennään, mennään, kunhan ehditään.
Hän sulkee tallin oven ja lähtee, lakki takaraivolla, samaan porstuaan, jossa puutarhuri äsken suuteli armon kamarineitsyttä.
Hannin täytyy jo taas katsoa toisaalle. Hänen korviinsa kuuluu äreitä ääniä.
— Älä sinä niitä kupoja yritäkään ruveta kanniskelemaan!
— Kukas ne sitten kantaa?
— Kukas tässä talossa ennen on herrat kylvettänyt, minäkö vai sinä?
— Entiset ajat ovat olleet ja menneet!
— Häpeä, senkin reuhahelma!